Categories
Artikkelit

Viipurin vanerin ensimmäinen tornitalo alkaa nousta ensi kesänä

Skanskan rinnalla aluetta rakentaa YIT. Runsaan 500 asunnon valmistuminen vie vähintään viisi vuotta.

Anne Kotiharju

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Viipurin Vanerin asuinalueen rakentaminen alkaa ensi kesänä.

Skanska Talonrakennus aikoo hankekehitysjohtaja Panu Sivulan mukaan rakentaa ensimmäisenä kahdeksankerroksisen tornitalon. Korkein talo nousee 12-kerroksiseksi.

Skanska on neuvotellut YIT:n kumppanikseen rakentamaan Viipurin vanerin runsasta 500 asuntoa. Skanska ja YIT ovat tehneet esisopimuksen tonttikaupasta.

Sopimuksen mukaan YIT ostaa Skanskalta 16 160 kerrosneliötä rakennusoikeutta eli vajaat puolet 33 920 kerrosneliön kokonaisrakennusoikeudesta.

YIT RAKENNUS OY:N aluejohtaja Pentti Karhu sanoo

YIT:n etenevän Skanskan kanssa samassa aikataulussa.

YIT aloittelee parhaillaan ensimmäisen kohteensa suunnittelua.

Panu Sivula toteaa, että YIT:n mukaantulo nopeuttaa hankkeen toteutumista. Alue on tarkoitus toteuttaa kuitenkin vaiheittain.

-Reilu yksi talo vuodessa olisi hyvä tahti. Vähintään viisi vuotta menee alueen valmistumiseen.

Skanska ja YIT ovat toimineet rinnakkain samaan tapaan muun muassa Jyväskylässä ja Kuopiossa.

Pentti Karhu kehuu Viipurin vanerin aluetta yhdeksi parhaista Lappeenrannassa ja uskoo sen vetovoimaan.

PARHAILLAAN alueella viimeistellään vanhojen rakennusten purkutöitä.

Alueelta poistetaan arviolta 50 000 tonnia pääosin lievästi pilaantunutta maata. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt luvan pilaantuneiden maiden kunnostukseen.

Kunnostamisen yhteydessä ruopataan ja täytetään vesialuetta.

Työt voivat häiritä ajoittain Taipalsaarentien ja Tyysterniemen kevyen liikenteen raitin liikennettä. Myös vähäisiä melu- ja pölyhaittoja voi ilmetä.

Viipurin vanerin alueen kehittäminen lähti liikkeelle Lappeenrannan kaupungin, UPM-Kymmenen ja Skanskan yhteistyönä vuonna 2009.

Niin YIT kuin Skanskakin rakentavat parhaillaan myös Pikisaareen ja Rapasaareen. Skanska aloittelee talvella neljättä taloa Rapasaareen.

-Uskomme kysyntään Lappeenrannassa. Hyvin näitä uskaltaa aloittaa.

KUVATEKSTI

Arkkitehtitoimisto Tikkanen

Viipurin vanerin alue avautuu länteen ja Saimaalle. Kevyen liikenteen rantaraitti kulkee alueen lävitse.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju