Sari Pullinen
Eteläkarjalaisten heimoidentiteetti on positiivista ja vahvempaa kuin esimerkiksi kymenlaaksolaisuus. Niin kutsutut citykarjalaiset katsovat Etelä-Suomen kasvukeskuksiin ja Pietariin, eivät niinkään Pohjois-Karjalaan, vaikka sillä suunnalla olisikin yhteistä karjalaista kulttuuripohjaa.
Näin hahmottelee Etelä-Karjala-instituutin laatima raportti, joka on äskettäin ilmestynyt.
Vaikka täällä Karjalan kannaksen reunalla halutaan mieluusti pitää yllä menetetyn Viipurin perintöjä, tarpeen tullen osataan olla notkeitakin. Kun vanha teollisuus on hiipunut, yliopisto ja rajakauppa ovat tarjonneet uusia elinkeinoja.
Mutta yksi pysyy: valtakunnan raja. Vapaa toimittaja Pekka Rautio sanoo, että väkivaltainen rajan vetäminen näkyy eteläkarjalaisessa elämässä yhä. Suhtautuminen Venäjään tai venäläisiin ei ole neutraalia.
Pitäisi katsoa eteenpäin. Siten näkee mahdollisuuksia eikä vain uhkia, hän muistuttaa.
Juuri nyt raja ja venäläiset muokkaavat Lappeenrantaa ja myös Imatraa vahvasti. Kansainvälisyys-ajatusta on yritetty käyttää hyväksi esimerkiksi Lappeenrannan kaupungin sloganissa kansainvälinen yliopistokaupunki.
Oulun yliopiston dosentin Topiantti Äikkään mielestä slogan on itsestäänselvyydessään epäonnistunut, onhan yliopiston oltava ilman muuta kansainvälinen. Oulun horisontista, josta Äikäs Lappeenrantaa katsoo, Lappeenrannan teknillinen yliopisto on maakuntatason oppilaitos:
Ihmettelen, mitä Skinnarilan perillä olevasta yliopistosta välittyy Lappeenrannan elämysmaailmaan. Kauppatorin nurkalle on sieltä pitkä matka.
Etelä-Karjala-instituutin projektitutkijan Mikko Kohvakan mielestä maakunta ei näy yliopistolla tarpeeksi.
Yhteistyötä pitäisi lisätä opetuksessa sekä tutkimuksessa.
Tällainen yhteistyö on jo tuottanut viime vuosikymmeninä suuria saavutuksia: tieto-, laserhitsaus- ja puunjalostustekniikka sekä kauppatieteet on saatu yliopiston yhteyteen. Moni hanke on kuitenkin myös kaatunut kuntien riitaisuuteen tai siihen, että yliopisto on suhtautunut nihkeästi maakunnallisiin aloitteisiin.
Yliopistolla on paljon ulkomaalaisia, jotka haluaisivat perustaa yrityksen Etelä-Karjalaan, mutta tukeeko maakunta tällaista yritteliäisyyttä? Ja ovatko eteläkarjalaiset valmiita työskentelemään esimerkiksi venäläisen tai intialaisen perustamassa pk-yrityksessä? Kohvakka kysyy.
Hänen mielestään eteläkarjalaiset pitävät helposti yliopistoa eristyneenä ja elitistisenä, josta ei tarvitse olla kiinnostunut. Yliopisto taas sortuu usein halveksimaan maakunnallista toimintaa. Kuitenkin voitaisiin arvostaa sen ainutlaatuista maantieteellistä sijaintia lännen ja idän kulttuurien saumakohdassa.
Jaetun maakunnan identiteetti Näkökulmia eteläkarjalaiseen identiteettikeskusteluun -raportin voi ladata Etelä-Karjala-instituutin nettisivuilta: http://www.lut.fi/fi/eki/news/2011/sivut/news03102011.aspx
Etelä-Karjala Etelä-Saimaan sivuilla
Pekka Rautio tutki sanomalehti Etelä-Saimaan tapaa käsitellä Etelä-Karjalaa eri vuosikymmeninä.
40- ja 50-luvuilla pinnalla olivat rajansiirto ja jälleenrakentaminen sekä pohdinta Karjalan palauttamisesta.
60- ja 70-luvuilla käsiteltiin voimakkaita rakennemuutoksia kuten teollistumista ja kaupungistumista, karjalaisuutta ja maakunnan asemaa Kymen läänissä.
90-luvun puolivälistä lähtien juttuja on tehty itärajan avautumisesta, elinkeinorakenteen muutoksista, tulevaisuuden kunta- ja palvelurakenteesta, elinvoimaisuudesta, Lappeenrannan ja Imatran heikosta yhteistyökyvystä, epäedullisesta hallinnollisesta asemasta läänin laidalla ja siitä, että idänkaupasta on vaikea saada jäämään hyötyjä maakuntaan.
2000-luvulla ovat puhuttaneet väestön ja työpaikkojen väheneminen ja itänaapurin kohtaaminen.