Kuukausi: marraskuu 2011
-
UPM:n lomautusuhan piirissä 500 ihmistä Kaukaalla
Yhtiö perustelee yt-neuvotteluja epävarmalla markkinatilanteella. Luottamusmiehen mukaan taustalla voi olla myös työmarkkinasyitä.
-
Oopperan lava ja tv-kamerat tuovat lisää kipinää Aioniin
Lappeenrannan Naisvoimistelijoiden ryhmä esiintyy Suomen parhaiden joukossa ohjelmallaan Mauriaisen Melankoliaa. Menestynyt ryhmä joutuu treenaamaan ilman…
-
Ryynäsen yrittäjäperheen kauppiastyö toi palkinnon
Sisustamiseen ja rakentamiseen erikoistuneen Kaakon Kumi Oy:n Sistek sai maakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Vuonna 1948 perustettu yritys…
-
Eksoten talousarvioon miljoonien alijäämä
Investointimenot ovat ensi vuonna 10 miljoonaa euroa. Eksote aikoo hankkia toisen sädehoitoyksikön.
-
Suunnittelijat tiivistävät Imatrankosken ydintä
Alkutavoite on 15 000 uutta kaupan neliötä. Keskustaan lasketaan mahtuvan myös lisää asumista.
-
Erityistarkastus edennyt salassa
Lappeenrannan tarkastuslautakunta on päättänyt kaikessa hiljaisuudessa kaupunkiyhtiöihin tehtävän erityistarkastuksen laajuudesta ja sisällöstä sekä pyytänyt tarjoukset.…
-
Kannas-keskuksen rahoitus lykkääntyy
Heikki Järvenpää uskoo edelleen, että keskus voi aloittaa toimintansa vuonna 2014.
-
Rehtori ja opettajat napit vastakkain Jaakkimassa
Kristillisen kansanopiston opettajakunnan ja rehtori Pirjo Riikosen yhteistyö on pattitilanteessa. Johtokunta kokoontui keskiviikkona ja totesi,…
-
Matkailuun haetaan rahoitusta palvelumaksuista
Tasapuolisen ja toimivan järjestelmän luominen askarruttaa. Kuusamossa jo selvitetään, kuinka turisteilta perittävä matkailueuro voidaan ottaa…
-
Nuoren valmentajan auktoriteetti kasvaa hyvistä perusteluista
Juuso Pyysing ja Toni Saukkonen ovat Veiterässä ensimmäistä kauttaan bandyliigan valmentajina. Muutoksia on tehty ja…