Pumppaamopäätöksiä valmistellaan Pien-Saimaalla

Jokaisesta rakentamisvaiheesta on tarkoitus tehdä vielä erillinen rakentamispäätös. Pien-Saimaan veden pitäisi kiertää tehokkaammin vuonna 2016.

Leena Sallinen

Pien-Saimaan pumppaamohankkeen jatkosta tehdään lähiaikoina ratkaisuja. Lappeenrannan ja Taipalsaaren pitää päättää, viedäänkö hanketta eteenpäin.

Lappeenrannan seudun ympäristötoimi valmistelee kunnille esitystä.

-Valmistellaan hankepäätöstä, mitä vaihtoehtoa lähdetään viemään eteenpäin ja millä aikataululla ja rahoitusmallilla, täsmentää ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

Vaihtoehto on käytännössä valittu pumppaamojen rakentamismahdollisuuksia selvittäneessä Pien 3D -hankkeessa. Sen ohjausryhmä esitti lokakuussa, että tehdään pumppaamot Pien-Saimaan Kivisalmeen ja Kopinsalmeen ja avarretaan Voisalmen ja Leväsensalmen virtausaukkoa.

Tämä ratkaisu osoittautui parhaaksi eri vaihtoehtojen ympäristövaikutusten arvioinnissa eli YVA-prosessissa. Ympäristötoimi valmistelee hankepäätöstä sen pohjalta.

Lappeenrannan tekninen lautakunta käsittelee esitystä ensi viikolla.

-Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta on tässä asiassa esteellinen, koska se on valvontaviranomainen. Sen takia asia kiepsahtaa kaupunginhallitukseen teknisen lautakunnan kautta, kertoo Räsänen.

Taipalsaaren kunta tekee esityksestä oman päätöksensä.

Räsäsen mukaan hankepäätöksessä valitaan toteutettava vaihtoehto.

-Mikäli kaikki osat rahoituksineen ja lupineen osuvat kohdalleen, rakentamispäätöksen aika on ensi syksynä.

Silloin päästään tekemään Kivisalmen pumppaamoa vuonna 2013 kuten aikomus on. Toteutuksessa on tarkoitus edetä vaiheittain eli kustakin rakentamisvaiheesta tehdään erillinen rakentamispäätös.

Kivisalmen ja Kopinsalmen pumppaamojen rakentamisen kustannusarvio on Räsäsen mukaan 2,7 miljoonaa euroa.

-Koko ajan seurataan myös tuloksia. Täytyy varmistua, että järjestelmä toimii ja kustannukset pysyvät kurissa, hän muistuttaa.

Hankepäätöstä ja rakentamista valmistelee FCG Consulting Group ympäristötoimen toimeksiannosta. Ympäristölautakunta esittää suunnitteluun 150 000 euroa Lappeenrannan ensi vuoden talousarvioon ja kunnanhallitus 20 000 euroa Taipalsaaren budjettiin.

Jos toteutuskin etenee odotetusti, valmista pitäisi Räsäsen mukaan olla noin vuonna 2016. Silloin Pien-Saimaan veden pitäisi kiertää nykyistä vapaammin ja tehokkaammin järvialueen sisällä.

-Mallilaskelmien mukaan pumppausjärjestely parantaa vedenlaatua merkittävästi läntisen Pien-Saimaan länsiosissa, Räsänen kertoo.

Sinileväkukinnoista ei hänen mukaansa kuitenkaan välttämättä päästä täysin eroon.

Tarpeen tullen saatetaankin vielä palata Pien 3D -hankkeen lähtöajatukseen, jonka mukaan Suur-Saimaasta johdetaan nykyistä enemmän lisävettä Pien-Saimaaseen. Jatkohankkeet voidaan Räsäsen mukaan tällä tietoa toteuttaa ilman uutta YVA-menettelyä.

KUVATEKSTI

Heli Blåfield

Kopinsalmeen on tarkoitus tehdä pumppaamo, jonka pumppaussuunta voidaan tarvittaessa kääntää kaakosta päinvastaiseen suuntaan eli Maavedelle.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen