Energian entisestä muuntamokentästä suunnitellaan tarjouskilpailua

Kauppatorin tienoo Lappeenrannassa alkaa kohentua. Kaupunki neuvottelee Rakuuna-marketin kiinteistön kaava-asiasta Keskon kanssa tammikuussa. Entinen muuntamo ja energialaitoksen toimitalo ovat suojelukohteita.

Outi Salovaara

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Kauppatorin tienoon kasvojenkohotus etenee ensi vuonna. On mahdollista, että kaupunki järjestää torin nurkalla sijaitsevasta energialaitoksen entisestä muuntamokentästä tarjouskilpailun. Lisäksi kaupunki edistää Rakuuna-marketin kiinteistön uudistamista.

Kesko kertoi reilu vuosi sitten halustaan rakentaa ostamaansa K-supermarket Rakuunan kiinteistöön kaksi lisäkerrosta ja uudistaa myymälä perusteellisesti. Lisäksi Kesko haluaisi Kauppatorin alle mahdollisesti rakennettavasta toriparkista yhteyden Rakuunan kiinteistöön.

Keskon aluejohtajan Timo Heikkilän mukaan kaava-asia on kaupungin elimissä käsiteltävänä. Tekninen johtaja Jussi Salo lupailee, että kaupunki jatkaa tammikuun lopulla neuvotteluja Keskon kanssa. Kaupungin on silloin tarkoitus antaa tarkempi kaavaehdotus kiinteistön uudistamiseksi.

Salon mukaan mietinnässä on myös energialaitoksen entisen muuntamokentän muokkaaminen uuteen käyttöön esimerkiksi tontista järjestettävän tarjouskilpailun kautta.

— Koska tilat vapautuvat energialaitokselta, olemme sen kanssa yhdessä vieneet tarjouskilpailuajatusta eteenpäin, sanoo Salo.

Hänen mukaansa vielä ei ole päätetty sitä, tuleeko tontille asuin- vai liikerakennuksia vai molempia. On mahdollista, että sekä Rakuuna-kiinteistön että energialaitoksen tontin kaava etenevät yhtä aikaa.

Energialaitoksen tontin pohjoispäässä olevat rakennukset eli keskellä tonttia sijaitseva puinen entinen asemapäällikön talo sekä Valtakadun varressa olevat entinen muuntamo sekä entinen energialaitoksen toimitalo ovat suojelurakennuksia. Sen sijaan muuntamokenttä eteläpäässä on jäänyt virattomaksi.

Toriparkin rakentaminen on Jussi Salon mukaan vielä alkuvaiheessaan. Asian eteneminen riippuu hyvin pitkälle kiinteistönomistajien halusta edistää asiaa.

Salo ei lähde muutenkaan arvioimaan, missä vaiheessa Kauppatorin tienoilla yleensä alkavat rakennustyöt.

— On liian aikaista lähteä vuosilukuja sanomaan.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara