Nuottasaaresta halutaan pysyvä vedensuodatin.

Nuottasaaren suodatus on parantanut Lappeenrannan tekopohjaveden laatua. Sunisenselän vesi suodatetaan kahdesti ennen päätymistä juomavedeksi.

Ilpo Leskinen

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan Energia hakee pysyvää lupaa Nuottasaaren vedensuodattamolle. Kahden vuoden määräaikainen lupa umpeutuu kohtsillään.

Lappeenrannan Energian tuotantomestari Tommy Vesterlund kertoo, että Nuottasaaren suodattamolle haetaan pysyvää toimintalupaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Perustelu on yksinkertainen.

— Nuottasaari on toiminut erinomaisesti ja parantanut Lappeenrannan juomaveden laatua.

HUHTINIEMEN vesilaitoksen edustalla sijaitseva Nuottasaari valjastettiin vedensuodatukseen talven 2008—2009 jälkimainingeissa.

Tuolloin Sunisenselällä ja läntisellä Pien-Saimaalla koettiin ennennäkemätön sinileväkukinta läpi talven.

Lappeenrannan juomaveden laatua seurattiin herkeämättä ja jännityksellä. Huhtiniemen tekopohjaveden suodatus läpäisi tulikokeen ja pystyi eliminoimaan Sunisenselän vedessä olleen myrkyllisen sinilevän.

Nuottasaaresta haluttiin Vesterlundin mukaan lisävarmistus juomaveden turvallisuudelle. Saari on toimintansa aikana vähintään täyttänyt sille asetetut tavoitteet.

NUOTTASAARESSA on viisi kaivoa, jotka imeyttävät Sunisenselän vettä saaren maakerrostumien läpi. Kaivoihin kertyy myös ripaus saaren omaa pohjavettä.

Suodatettu vesi johdetaan nykyisin suoraan Huhtiniemen tekopohjaveden suodatusprosessiin. Näin Lappeenrannan juomavesi suodattuu kahteen kertaan.

Nuottasaarta kaavailtiin alunperin tilapäiseen käyttöön silloin, kun Sunisenselän vedenlaatu on tavallista huonompi. Nuottasaari on Vesterlundin mukaan kuitenkin ollut jatkuvassa käytössä, ja lähes kaikki juomavesi suodatetaan kahteen kertaan.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen