Vainikkalan Allegro ei vedä

Nopea Allegro-juna on lisännyt Helsinki-Pietari-reitin matkustajamääriä rutkasti. Vainikkalan asemalta lähtevien ja sinne tulevien matkustajien määrät ovat silti pysyneet pieninä.

Timo Laitakari

LAPPEENRANTA. Ristiinalainen Rauli Valkonen on yksi Pietarista iltapäivällä tulevan Allegron kuudesta Vainikkalaan jäävästä matkustajasta. Höyry- ja lämpölaitoksia tekevän Steamrator Oy:n pääjohtaja on palaamassa työmatkalta Alma-Atasta.

Pari kertaa kuussa Venäjällä reissaava Valkonen pitää Allegroa kauppamiehelle lottovoittona. Matka Ristiinasta Pietariin vie nyt suunnilleen saman kuin Helsinkiin.

Valkosen kehuista huolimatta nopean junayhteyden avautuminen Pietariin ei juuri ole lisännyt Vainikkalan aseman käyttäjämääriä. Päivittäisten vuorojen määrä on kasvanut kolmesta edestakaisesta junasta viiteen. Matkustajamäärän kasvu viime vuodesta jää silti vain noin kymmeneen prosenttiin.

Yhteen junaan nousee tai junasta poistuu Vainikkalassa keskimäärin vain kuusi matkustajaa. Ennen vuosi sitten alkanutta Allegro-aikaa luku oli noin kymmenen.

Kokonaisuudessaan Allegroilla menee oikein hyvin. VR kertoo Helsinki-Pietari-reitin matkustajamäärien nousseen tammi-lokakuussa viime vuodesta noin puolella.

Neljän edestakaisen Allegron lisäksi Vainikkalasta menee päivittäin Tolstoi Moskovaan ja takaisin.

VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen ei ihmettele Vainikkalan pieniä kasvulukuja. Hän näkee Allegron pääasiassa suurten keskusten välisenä yhteytenä.

– Emme ole asiaa tarkemmin analysoineet, mutta Lappeenrannan seutu on aluetta, jolle kuljetaan Venäjältä paljon autolla. Se on lähialuematkailua. Juna ei ole paras mahdollinen väline esimerkiksi kesämökkimatkailuun.

Yli 80 prosenttia Allegron matkoista tehdään Helsingin ja Pietarin välillä. Matkustajista lähes 60 prosenttia on venäläisiä, 30 prosenttia suomalaisia ja 10 prosenttia kolmansista maista tulevia turisteja.

Onko VR:n tavoitteena Vainikkalan matkustajamäärien kasvattaminen vai onko bisnekselle mielekkäämpää panostaa vain Helsinki-Pietari-väliin?

– Kyllä meillä on tavoitteena saada Allegro mahdollisimman täyteen, ja meille on ihan sama, mistä matkustajat tulevat. Tehtävämme on markkinoida nopeaa yhteyttä Suomesta Venäjälle ihan kaikille suomalaisille.

Vanhanen myöntää, että suurin potentiaali toki on Pietarissa ja Helsingissä.

Hän muistuttaa Vainikkalankin liikenteen kasvaneen viime vuosina. Myös asemaa on laajennettu.

– Onhan se on kätevin asema itäsuomalaisille. Jos tieyhteydet vielä paranevat, niin liityntäliikennekin paranee ajan myötä. Kyllä Vainikkalan on mahdollista jatkossakin kasvaa.

Kuva Tuuli Truhponen

Kuvatekstit:

Allegro 155 Pietarista saapui Vainikkalaan ajallaan kello 14.59. Junasta jäi pois kuusi matkustajaa. Keskimäärin Vainikkalassa junasta poistuu tai junaan nousee juuri kuusi matkustajaa.

Ristiinalainen Rauli Valkonen kehuu Allegron kätevyyttä liikematkalaiselle. Pietarista on helppo jatkaa eteenpäin minne päin Venäjää tahansa.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari