Teknisen lautakunnan myönteisen päätöksen jälkeen puistossa voisi seikkailla jo kesäkuussa. Mallia viiden hehtaarin alueelle rakennettavalle puistolle haetaan Ranskasta.
Teknisen lautakunnan myönteisen päätöksen jälkeen puistossa voisi seikkailla jo kesäkuussa. Mallia viiden hehtaarin alueelle rakennettavalle puistolle haetaan Ranskasta.
Saaren kunta toimi 75 vuotta ennen yhdistymistään takaisin Parikkalaan. Paikkakunnan historia on nyt koottu kansiin.
Kaavoitusasia ei juurikaan ole edennyt omistajanvaihdoksesta huolimatta.
Petter Sairanen kirjoitti romaanin menetyksestä. Kirjailijan mukaan surusta ei kuulu selvitä. Sen kanssa pitää elää.
Professori Hannu Laurilan mielestä kaupunkiseudun kuntien välinen kilpailu lisää asukkaiden hyvinvointia. Kilpailu tyrehtyy, kun seudusta tulee yksi iso kunta.
Paikallista perinnettä ja luontoa hyödynnetään yritysten nimissä. Lappeenrannassa ja Imatralla samat aiheet toistuvat tiuhaan.
Timo LaitakariLaura Lares jätti Kalevala Koru Oy:n toimitusjohtajan työt viiden vuoden jälkeen tammikuun lopussa. Hän perustelee tehtävästä luopumista sillä, että muutos, jota hän tuli yhtiöön tekemään, saatiin valmiiksi.Isoimpana urakkanaan hän pitää vuonna 2005 ostetun Lapponia Jewelryn integroimista osaksi Kalevala Korua.Helmikuun alkupäivinä Lares rekisteröi yhtiökumppaninsa Miia Närekorven kanssa Woimistamo Oy:n. Yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Kahden naisen yritys tarjoaa liikkeenjohdon konsultointia, valmennusta, koulutusta ja viestintäpalvelui- ta.Lareksen vahvuuksia ovat strategiat ja henkilöstöhallinto. Närekorpi taas on tehnyt uransa viestinnän alalla, viimeksi UPM:n paperipuolen viestintäjohtajana.Lares kertoo asiakaskunnan koostuvan sekä yrityksistä että julkishallinnosta. Pääosin työt tehdään pääkaupunkiseudulla.Uuden yrityksen myötä viikonloppujoutsenolaisesta tuli vakituinen asukas. Lares perusteleekin ratkaisuaan osin kotiseutukaipuulla -?Tällaiselle ihmiselle ei löydy täältä työpaikkaa, jos ei sitä itse luo.Toistaiseksi yritys ei pyri suureen kasvuun.-Ensin tavoite on, että saamme itse tehdä töitä kädet savessa. Seuraavassa vaiheessa voimme kasvaa hallitusti, kunhan näemme, millainen kysyntä palveluillamme on.
Pouttu pani lihapiirakan munalla ja palvikinkulla muovipakettiin. Se tuomittiin Lappeenrannan kauppatorilla jo kuvan perusteella.
Leena SallinenLAPPEENRANTA. Vety on Lappeenrannasta kotoisin, tietää myös verkon Wikipedia. Vedyn rinnalla se esittelee atomin, joka on lihapiirakka kinkulla tai munalla. Vedyssä on molempia.Vedyn syntyhistoriasta liikkuu Lappeenrannassakin monenlaista tietoa.Tiettävästi luotettavimman tarinan mukaan se sai alkunsa atomista Lappeenrannan kauppatorilla Taimi Laakon kojulla vuonna 1962. Atomi oli jo silloin olemassa. Kuorma-autoilija Antti Myllärinen pyysi Laakolta munatäytteiseen atomiinsa myös kinkkua.-Olkoon vaikka vety, Myllärinen kastoi uutuustuotteen siltä istumalta.Kauppatorin yrittäjät hakivat ja saivat vedylle ja atomille rekisteröidyt tavaramerkit vuonna 1967, mutta valituksen jälkeen ne otettiin pois.Vetyä ja atomia saa myydä missä vaan ja myydäänkin nakkarilla monessa kaupungissa. Lappeenrannassa vain oman kaupungin kauppatorin ja satamatorin vetyjä ja atomeja pidetään aitoina.
Puolustusvoimien työpaikat Lappeenrannassa lisääntyvät jopa 180:lla, jos esitetty uudistus toteutetaan.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |