Categories
Artikkelit

Helvi-tädin museon hoivaaja

Outi SalovaaraPellavaloukku vuodelta 1872, naisten juhlapuku yli sadan vuoden takaa, voikirnu vuodelta 1917 ja kaikkein vanhimpana voinsuolausastia vuodelta 1858. Ja sitten vielä lähes 300 muuta museoesinettä siististi aseteltuina ja hyväkuntoisina.Taipalsaaren Jauhialan kylässä Esko Pyysalo hoivaa satoja vuosia vanhan Pyysalon tilan aitassa edesmenneen Helvi-tätinsä aloittamaa museota.— Hyvin vähän täällä on käynyt ihmisiä, kun tätä ei missään mainosteta, Pyysalo sanoo.Vieraat on kuitenkin tervetulleita.— Eläkkeellä on aikaa esitellä, Pyysalo lupaa.Leppoisa Pyysalo on erinomainen opas, sillä hän tietää tarkkaan jokaisen esineen. Suurin osa nykyihmisistä ei omin päin erota kupparin kirvestä puikkarista.Esko Pyysalo syntyi 1931 Pyysalon tilalla, jonka historia ulottuu ainakin vuoteen 1543. Tila on muun muassa ollut Ruotsin kruunun ratsutilana, ja enimmillään tiluksia oli 500 hehtaaria.1882 rakennettua päärakennusta aiottiin korjata 1950-luvulla. Hirret olivat kuitenkin jo liian lahot, ja 1953 uusi päärakennus nousi kauniille paikalle mäenrinteeseen Saimaan peltomaisemaan.Sisaruksia oli kuusi, ja Esko Pyysalo vanhimpana poikana jäi tilan isännäksi. Nyt tilan 16. isäntänä on neljästä lapsesta Mikko-poika, jolle on siirtynyt isän hevosinnostus. Raveissa hyvin menestyneet hevoset komistavat pihapiiriä.Suvun museoinnostus taas on siirtynyt Katri-tyttärelle, joka on Tampereella töissä Vapriikki-museokeskuksessa.Pyysalon 1904 syntynyt naimaton Helvi-täti oli käsityönopettaja, joka oli pitkään 1950—1960-luvuilla arvostetun hämeenlinnalaisen Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuuskoulun rehtori. 1950 hän rakennutti itselleen kodin Pyysalon tilan päärakennuksen viereen eläkepäivikseen.Nyt Esko Pyysalo asuu Asta-vaimonsa kanssa Helvi-tädin rakentamassa talossa pojan isännöidessä päärakennusta. Seurana on leikkisä mittelspitzkoira Pave.Pihapiirin museon ohella Pyysalo on säilyttänyt kotiseutuperinnettä Taipalsaaren kirkonkylässä.Kestikievarina palvelleen Röytyn talon talli oli jo saanut purkutuomion, kun Pyysalo yhdessä toisen innokkaan kotiseutu- ja hevosmiehen, Paavo Turkian, kanssa ilmoittautui talkootöihin.Heidän ansiostaan talli sai uuden pärekaton ja kaiken lisäksi hevostenpitoon liittyvän historiallisten esineiden näyttelyn.Pyysalo ei ole kynämiehiä. Hän on kuitenkin ajatellut, että pitkän elämän varrelta pitäisi ryhtyä kirjaamaan tapahtumia ylös tulevia sukupolvia varten.— Aika paljon on asioita, jotka pitäisi kirjata ylös.

Outi Salovaara

Kirjoittaja: