Suomenniemi voittaa tukieuroja Etelä-Savossa

Pienimmät yritykset voivat saada jopa kymmenen prosenttiyksikön edun. EU:n uudella ohjelmakaudella erot pysyvät vähintään ennallaan.

Anne Kokkonen

SUOMENNIEMI. Etelä-Karjalan vaihtaminen Etelä-Savoon on kannattavaa suomenniemeläisille yrityksille. Pienten ja keskisuurten yritysten investointihankkeiden tukiaste nousee Etelä-Savossa jopa kymmenen prosenttia korkeammaksi kuin Kaakkois-Suomessa.

Käytännössä hyöty jää melko olemattomaksi, sillä Suutarisen betoniaseman ja elementtitehtaan lisäksi kunnassa ei juuri ole muita tukiin oikeutettuja vähintään kymmenen työntekijän yrityksiä.

Alle kymmenen työntekijän mikroyritysten tuki harvaanasutulla maaseudulla on sama sekä Kaakkois-Suomessa että Etelä-Savossa. EU:n rakennerahastoratkaisujen ansiosta Etelä-Savon ELY-keskuksen alueella on kuitenkin merkittävästi enemmän rahaa käytettävissä yritystukiin.

Vuonna 2014 käynnistyvän uuden EU-ohjelmakauden tarkat luvut varmistuvat vasta ensi vuonna. Itä-Suomi ja Kaakkois-Suomi ovat silloinkin lähes varmasti eri aluetta, ja Suomenniemen kuuluu korkeamman tuen piiriin kuin Etelä-Karjala.

Maaseutuohjelman investointihankkeissa Etelä-Savon kautta saatava tuki on viisi prosenttiyksikköä Kaakkois-Suomea korkeampi. Maksimissaan tuki voi olla tällä hetkellä 35 prosenttia.

Maataloustukiin, yritysten tuotekehitys- ja kansainvälistymistukiin, ympäristövastuualueen asioihin tai työllisyyspoliittiseen rahoitukseen maakunnan ja ELY-keskuksen vaihdoilla ei odoteta olevan vaikutusta.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen