Tilinpäätös
Tilinpäätös
Ensimmäiset neuvottelut kasinon sijoittumisesta Rauhan alueelle on jo käyty. Kasino olisi iso piristysruiske maakunnan matkailu- ja palvelutarjontaan.
Kamiza järjestää Lappeenrannan ensimmäiset judon SM-kilpailut viikonloppuna. Anni Ikälä tähtää mestaruuteen kotitatamilla.
Tekniikan alan aloituspaikat kutistuvat puoleen nykyisestä ja kuvataiteen aloituspaikat melkein puoleen.
Anne KotiharjuYHTEISTYÖNI Fly Lappeenrannan kanssa karahti kiville heti ensijuttuuni yhtiöstä huhtikuussa 2009. Minimaalisista matkustajamääristä ja maksimaalisista menoista kertonut uutinen päättyi fiaskoon, kun Fly:n toimitusjohtaja sanoi irti kaiken yhteistyön lehden kanssa. Myös uutisointi lentoyhtiön saamista tukieuroista raivostutti toimitusjohtajaa.Minuakin raivostutti jälkikäteen: toimitusjohtajan antamat ja vielä jossain tarkistuttamat tiedot kaupunkikonsernin lentoyhtiölle antamista tukieuroista ja yhtiön osakepääomasta olivat potaskaa.Myöhemmin kesällä toimittajakollega selvitti, että kaupungilta oli virrannut onnettomaan lentoyhtiöön salaista tukea yli miljoona euroa.Näin toimittajia oli vedetty höplästä pitkin lentoyhtiön vuoden 2007 lopulla alkanutta taivalta.Raporttiluonnos Kaupunkiyhtiöistä (LKY) ja lentoyhtiöstä tehdystä erityistarkastuksesta luovutetaan näinä päivinä tarkastuslautakunnalle. Tarkastuksen yhtenä teemana on selvittää, vedettiinkö myös valtuutettuja, kaupunginhallitusta ja ehkä kaupunkiyhtiöiden hallitustakin höplästä.Helppoa se ei ole. Päätöksenteko Kaupunkiyhtiöissä on ollut sekavaa ja lentoyhtiössä sekavaa sekä sotaisaa.SYÖKSYKIERTEESEEN jo syntyessään joutuneen lentoyhtiön toimintaa kuvaa kaaos. LKY:n päätöksentekoa lentotuista voi luonnehtia pakkoreagoinniksi. Pöytäkirjoista ilmenee, että LKY:n toimitusjohtaja ja Flyn hallituksen jäsen Tom Hultin sai LKY:n hallituksen hyväksymään Flyn hätätuet vetoamalla ”neuvoteltuihin paketteihin”.Esimerkiksi näin. 1.8.2008 Hultin esitteli ”neuvotellun kokonaisratkaisun 1,5 miljoonan rahoituksesta”. LKY:n hallitus sitoutui 275 000 euron rahoitukseen, josta puolet maksettaisiin heti.25.8. Hultin ilmoittaa, ettei Finvera tulekaan mukaan. Mukana olivat vielä Indekon (400 000), toimitusjohtaja Paananen, LKY ja Osuuspankki. Paketti kaatuisi, jos LKY ei maksaisi puuttuvaa osuutta. LKY:n hallitus päätti nostaa rahoitustaan 525 000 euroon. Osan LKY:n rahoituksesta sai maksaa ennakkona, ”jotta Fly:lle ei tulisi maksuhäiriöitä, joilla saattaa olla vaikutuksia koko toiminnan uskottavuuteen”.29.8. Hultin ilmoittaa, että Indekonkin on vetäytynyt rahoituspaketista. Kasassa oli Flyn toimitusjohtajan, Conte Investin, LKY:n ja Osuuspankin myöntämä 1,1 miljoonan euron rahoitus. LKY päätti maksaa osuutensa.Joskus hallitus kirjasi pöytäkirjaan salaperäisesti ”Hultinin nauttivan täyttä luottamusta ja että hallitus hyväksyy Hultinin toimet asian suhteen”.JOS OVAT LKY:N pöytäkirjat kummallista luettavaa, Flyn perustamisen yhteydessä tehdystä osakassopimuksesta tuli outo jatkokertomus. Ensimmäisessä sopimuksessa joulukuussa 2007 LKY:n piti sijoittaa 10 000 euroa yhtiön osakepääomaan ja 40 000 omaan pääomaan.Vajaan kolmen kuukauden kuluttua tuli täsmennys, jonka mukaan LKY rahoittaa lisää 40 000 euroa, joka maksetaan kahden päivän kuluessa käteisellä. Kahden kuukauden kuluttua tuli vielä uusi täsmennys, jonka mukaan LKY panostaa lisärahoitusta 300 000 euroa.LKY:n pöytäkirjoissa näkyy vain tämä viimeinen täydennys. LKY myönsi toukokuussa 2008 lisärahoitusta 300 000 euroa.Riitaisa lentoyhtiö joutui jälkikäteen selvityttämään Fly:n hallituksen tilaamalla erityistilintarkastuksella monen muun asian ohella myös tämän osakassopimussuman. Epäselvyyttä oli siitä, mikä sopimus sitoi, mikä ei.LIENEEKÖ ERITYISTARKASTUS selvittänyt sekamelskan. Riippumatta tarkastuksen tuloksesta, tarkastus piti tehdä. Toimitusjohtajan irtisanominen luottamuspulan takia ja lentoyhtiöön pumpatut miljoonat riittivät jo perusteeksi.Kaupunki maksoi viulut, kun Fly lennätti yli vuoden melkein tyhjiä isoja lentokoneita Helsingin ja Lappeenrannan väliä sekä piti runsaslukuista henkilökuntaa.Meno jatkui, vaikka jo ensikuukausina lentoyhtiön osakas vaati rajun tappiokierteen katkaisua. Fly ilmoitti leikanneensa käyttömenojaan vasta vuonna 2009 1,7 miljoonalla eurolla. Lennot vielä jatkuivat, mutta syöksy ei pysähtynyt.
Taavetin elementtitehtaan kapasiteetti lisääntyy vuoden kuluessa 40 prosentilla.
Yökerhot kilpailevat toistensa lisäksi myös kotisohvan kanssa. Venäläisturisteista vain harva löytää tiensä yöelämään.
Osakaskunnat hakivat poikkeuslupaa omille vesialueilleen. Niillä keväisen verkkokalastuksen kieltää asetus. ELY-keskuksen mukaan sen määräyksistä poikkeamiseen ei ollut perusteita.
Joutsenoon tulee Suomen ensimmäinen hiilidioksiidineutraali sellutehdas. Maakaasu korvataan puun kuoresta tehtävällä kaasulla.
Työturvallisuutta valvovan aluehallintoviraston mielestä räjähdys osoitti, ettei kaikki ole hallinnassa.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |