Pölyräjähdyksen vaara oli olemassa, sanovat kuljettajat

Työturvallisuutta valvovan aluehallintoviraston mielestä räjähdys osoitti, ettei kaikki ole hallinnassa.

Iiro-Matti Nieminen

LAPPEENRANTA. Kaukaan Voiman biovoimalaitoksen pölyräjähdys ei tullut yllätyksenä biopolttoainetta ajaville autonkuljettajille. Kuljettajien mukaan Kaukaan Voiman polttoaineen vastaanotossa on ollut ongelmia, jotka lisäävät pölyräjähdyksen vaaraa.

-Oli odotettavissa, että milloin se tapahtuu. Onneksi ketään ei silloin ollut paikalla, kuljettaja Ilkka Berg Szepaniak Oy:stä sanoo.

-Tietysti tällainen yllättää, mutta olosuhteet ovat siellä olleet sellaiset, että toisaalta ei yllättänyt, sanoo Szepaniakin työsuojeluvaltuutettu, kuljettaja Jyrki Hannonen.

Kuljettajien kritiikki kohdistuu erityisesti Kaukaan Voiman turpeenpurkupaikkaan, jonka tiloja he sanovat pölyisiksi ja likaisiksi. Pölyräjähdyksen riski kasvaa, mikäli pölyä pääsee kertymään tiloihin.

Kaukaan Voiman valvontakamerakuvien perusteella viime sunnuntain räjähdys ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle turpeenpurkupaikalta, vaan siitä 30 metrin päässä sijaitsevasta seulomorakennuksesta. Sieltä räjähdys levisi kuljetinta pitkin turpeenpurkupaikalle. Räjähdys sai alkunsa puupölystä, mutta syttymissyy ei ole vielä selvillä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) teki työsuojelutarkastuksen polttoaineen vastaanottoon tammikuussa 2011. Silloin purkupaikan ympäristössä oli palo- ja räjähdysvaaraa lisääviä turvekertymiä. AVI vaati yhtiötä parantamaan purkupaikan siivousta ja pölynpoistoa.

Kuljettajien mukaan purkupaikan pölynpoisto ei sen jälkeenkään ollut asianmukaisella tasolla.

-Pölynpoistoimurit toimivat vain satunnaisesti, sanoo kuljettaja Jyrki Vilkman Joutsenon Rahti Oy:stä.

Kuljettajien mukaan imurit eivät vedä kunnolla, ja ne pitäisi puhdistaa nykyistä säännöllisemmin.

Kaukaan Voiman toimitusjohtajan Jukka Kiurun mukaan pölynpoistoimurit toimivat kuten pitää, eikä hallissa ollut turvekertymiä. Kiuru muistuttaa, että turpeen purkaminen aiheuttaa väistämättä jonkin verran pölyämistä.

Kuljettajat sanovat huomauttaneensa ongelmista useasti biovoimalaitoksen henkilökunnalle. Kiuru on saanut kuljettajilta työturvallisuuteen oleellisesti liittyvää palautetta vain tarkastusten yhteydessä. Nämä asiat on Kiurun mukaan hoidettu kuntoon.

Avin työsuojeluinsinööri Tarmo Hjerppe pitää työturvallisuuden kannalta ongelmallisena, että suurin osa Kaukaan Voiman toiminnasta on ulkoistettu.

-Kokonaisturvallisuusajattelu voi tällöin jäädä puutteelliseksi. Pölyräjähdys osoitti, ettei kaikki ole hallinnassa, Hjerppe sanoo.

Kaukaan Voimalla on kaksi omaa työntekijää. Biovoimalaitoksen käyttöhenkilökunta tulee UPM:n Kaukaan tehtailta. Lisäksi useat eri urakoitsijat tuovat puupolttoainetta ja turvetta biovoimalaitokselle.

Kiurun mukaan räjähdyksen aiheuttamia taloudellisia vahinkoja ei ole vielä mahdollista arvioida. Nyt Kaukaan Voima, Avi ja Etelä-Karjalan pelastuslaitos tutkivat, mistä räjähdys sai alkunsa.

KUVATEKSTI

Tuuli Truhponen

Kaukaan Voimalla on käytössä kaksi biopolttoaineen vastaanottopaikkaa, joten pölyräjähdys ei vaikuta sähkön ja lämmön tuotantoon. Biovoimalaitos käyttää polttoaineenaan turvetta ja puuperäisiä polttoaineita, kuten metsähaketta.

Seulomorakennus kärsi vaurioita viime sunnuntain pölyräjähdyksessä. Vasemmalla turpeen vastaanottopaikka, johon räjähdys levisi seulomosta.

Hieno pöly on herkintä

Pölyräjähdyksiä sattuu esimerkiksi tehtaissa, kaivoksissa ja viljasiiloissa.

Lähes mikä tahansa ilmassa leijuva pöly voi syttyä palamaan ja räjähtää, kun hiukkaspitoisuus on suuri ja tarpeeksi happea saatavilla.

Usein jo yhden millimetrin pölykerros on riittävä aikaansaamaan räjähdysvaaran.

Pölyräjähdyksiä voidaan estää muun muassa siivouksella, pölyn kastelulla ja sytytyslähteet poistamalla.

Lähde: Hiukkastieto.fi

Simpeleen pölyräjähdys

Autonkuljettaja sai vakavia palovammoja pölyräjähdyksessä M-realin Simpeleen tehtaalla lokakuussa 2005.

Pölyräjähdys sattui, kun kuljettaja oli purkamassa hienojakoista biopolttoainelastia tehtaan höyryvoimalaitokselle.

Loukkaantunut kuljettaja onnistui ajamaan tuleen syttyneen rekan ulos polttoaineen vastaanottoasemalta ja esti näin palon leviämisen laajemmalle.

Tehtaan voima- ja ympäristöpäällikkö tuomittiin 15 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta. M-real määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia autonkuljettajalle sekä hänen työnantajalleen.

Kirjoittaja:
Iiro-Matti Nieminen