Asuintalo jäissä Rakuunamäellä

NCC:n asunnoille ei ollutkaan tarpeeksi kysyntää. Eksoten lastentaloa neuvotellaan asuinkerrostalojen väliin. Rakuunamäen kaavat ovat jumissa valitusten takia.

LAPPEENRANTA. Rakuunamäen uudisrakentaminen on viivästynyt Adolf Ehrnroothin aukion laidalla. Rakennusliike NCC:n piti aloittaa siellä alkukesästä asuinkerrostalon teko, mutta asunnoille ei ole ollut tarpeeksi kysyntää.

– Aloituspäätöstä ei sen takia ole tehty, kertoo NCC:n aluejohtaja Juha Rahkonen.

Asuntoja ei hänen mukaansa nyt aktiivisesti markkinoidakaan.

– Keväällä markkinointiin. Nyt pidetään vähän huilia.

NCC:llä on Ehrnroothin aukion pohjoispuolella kolme tonttia, joista reunimmaisiin on suunnitteilla kaksikerroksinen asuinkerrostalo. Ensimmäisenä piti alkaa aukion koilliskulman tontin rakentaminen.

Keskimmäinen tontti on toimistorakennukselle, jolle käyttäjäksi saattaa tulla Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote).

Viime viikolla tuli julki, että NCC ja Eksote neuvottelevat lastentalon teosta tälle tontille. Rahkosen mukaan hankkeen eteneminen on nyt Eksotesta kiinni.

Hän ei ota kantaa, pääseekö NCC rakentamaan tonteilleen ensin asuintaloja vai toimistorakennusta, mahdollista lastentaloa. Eksoten suunnitelmissa on keskittää siihen lapsiperheiden palvelunsa syksyllä 2013.

Myös Ehrnroothin aukion pohjoislaidan kolme vanhaa rakennusta ovat NCC:n omistuksessa. Ne toimivat aikoinaan armeijan tykkitalleina ja varastona.

– Rakennuksiin saa tehdä toimistoja ja asuntoja ja muutoksia käyttötarkoituksen mukaan, Rahkonen kertoo.

Hänen mukaansa kysyntä ratkaisee käyttötarkoituksen.

Aiemmin Rakuunamäellä oli kysyntää nimenomaan asunnoista, ainakin tonttien ja rakennusten omistajien mukaan.

Omistaja olisi halunnut Ehrnroothin aukion itäreunan hevostalleihinkin asuntoja, mutta asemakaava mahdollisti niiden saneeraamisen vain toimistokäyttöön. Tallien omistaja on Jukka Sunisen ja Unto Karjalaisen perustama Rakuunakiinteistöt Oy.

Kaupunki on uudistanut Rakuunamäen asemakaavoja, mutta niillä ei ole lainvoimaa.

– Alueen osayleiskaava on valitusten takia auki, kaupungin asemakaava-arkkitehti Erkki Jouhki kertoo perussyyn.

Valitusrumba on jatkunut vuosikausia.

Keskeinen ongelma on Kasarmikatu, jonka kaupunki haluaa rauhoittaa turhalta läpiajoliikenteeltä.

Valittajat haluavat kadulle läpiajon turvaavan linjauksen.

Jouhkin mukaan asemakaavoilla säädellään Rakuunamäen vanhojen rakennusten uudiskäyttöä. Uudisrakentamiseen ei ole enää lisää tontteja tulossa.

NCC:n hallussa olevien uudisrakennustonttien rakentaminen on jo nyt mahdollista poikkeusluvalla.

Kuvateksti

Mika Strandén

Eskadroona-nimisen asuntoyhtiön mainoskyltit muistuttavat Adolf Ehrnroothin aukion pohjoislaidalla NCC:n viivästyneestä rakennushankkeesta.

Alueen osayleiskaava on valitusten

takia auki.

Erkki Jouhki

Kirjoittaja:
Leena Sallinen