Imatran keskustori täyttyy vain toiveista

Ihmisiä kaipaava kuuman kahvin kauppias vierastaa kylmää kivisyyttä.

Ostava asiakas etsii ohjelmaa ja tunnelmaa. Kehityskonsulttien mielestä tori on hyvin tehty, mutta sen eloisuus unohdettu.

IMATRA. Toripäivän avaa Imatrankoskella kahvilaemäntä Helena Toiviainen. Hän alkaa valmistella lämpimäiskattauksiaan puoli kuudelta.

Siihen aikaan tori on vielä tyhjä. Tipoittain paikalle alkaa kerääntyä muita myyjiä ja asiakkaita, mutta tarpeeksi heitä ei tule Toiviaisen mielestä missään vaiheessa mihinkään vuodenaikaan.

Siksi Toiviaisen kuten monen muunkin torin ihmisen ajatukset ovat toiveita täynnä. Paikka on nykyisellään liian kivinen ja ankea, Toiviainen sanoo.

– Parempi olisi nostaa tori suoraan kävelykadulle. Se vain ei taida olla enää käytännössä mahdollista, kahvikauppias pohtii.

PARANTAMISEN paikkoja ovat löytäneet myös Imatrankosken kehittämissuunnitelmaa tehneet helsinkiläiskonsultit. Heidän mielestään keskustan tori on laadukkaasti rakennettu, mutta toiminnallisesti jäsentymätön. Toriaukio on liian suuri ja autio, arkkitehdit raportoivat.

Mittasuhteita suunnittelijat tiivistäisivät laajentamalla torin länsilaidalla olevaa Uutisvuoksen toimitaloa. Laajennus voisi tuoda torille eloa uusin liiketiloin, ravintoloin ja taidegallerioin. Ohjelmallisuuden lisäämiseksi väläytellään jopa kävelykadun esiintymislavan siirtämistä torille.

SE sopisi Arja Kinnille. Keskiviikkona kukkakaupoilla käynyt Kinni kaipaa torille elävää ohjelmaa ja enemmän tapahtumia. Hyväksi aluksi riittäisivät vaikka yhdenmiehenorkesterit.

– Ruokolahden kesätorilla käyn joskus itsekin myymässä. Se on ollut tunnelmaltaan paljon parempi paikka musiikkiesityksineen, jotka tosin ovat alkaneet vähentyä. Olen ajatellut, että pitäisikö isännille sinne oikein valittaa asiasta.

Kinnin mielestä Imatrankosken tori on sinänsä ottavalla paikalla keskellä keskustaa, mutta kunnon fiilistä puuttuu. Kinni sanoo kaipaavansa viihdykkeeksi enemmän markkinatapahtumia ja niiden tuomaa kaupankäynnin lupsakkaa tunnelmaa.

KUKAT myynyt kauppias Laine Matikainen kokee torin olevan väärällä paikalla. Hänen ehdotuksensa on torin muuttaminen Inkerinaukiolle.

Helena Toiviainen kertoo iäti muistavansa ajan, jolloin Imatrankosken tori oli entisellä paikallaan nykyisen Tietotalon tontilla.

– Siellä oli ihmisiä ja tunnelmaa. Lähdin pikkutyttönä aina isän mukaan, kun hän kävi hakemassa torilta kalaa.

EI toriaamun herätys kello neljältä ole Toiviaiselle vieläkään vaikea. Kahvinkeittäjä tietää, että vakioasiakkaat tulevat tarinoimaan mukavia. Uusia tuttavuuksia vain saisi ilmaantua enemmän.

– Vuoksenniskan torilla on nykyään vilkkaampaa. Paikka kai on paremmin tuttu myös kaupunkiin ostosreissuille tuleville pitäjien ihmisille.

Matti Veijalainen

Arja Kinni (oik.) toivoo keskustan torille lisää eloa. Väriä päiväänsä Kinni kävi hankkimassa Laine Matikaisen kukkatiskiltä.

Helena Toiviainen

Kahvinkeittäjä Helena Toiviainen tulee torille ensimmäisenä ja lähtee sieltä viimeisenä. Kävijämäärät tulee tilastoitua aika tarkkaan.

Mitä tehdä ?

Perusasia on selvittää, ovatko perinteiset toriajat enää sopivia nykyajan ihmisille. Ja jos Imatrankosken torin siirtämistä uuteen paikkaan joskus vielä tutkitaan, on seuraava askel joku avarampi paikka. Nyt tori on niin keskustassa kuin olla voi, mutta siitä on tullut liian suljettu.

Jukka Rasimus, Imatran torikauppiaiden yhdistyksen puheenjohtaja

Viedään Imatrankosken tori kävelykadulle. Nykyisellä paikallaan torin idea on loppuuneletty. Toinen mahdollisuus voisi olla perustaa maalaistorimainen tori Inkerinaukiolle.

Emilio Urpalainen, Imatran Kaupunkikeskustat ry:n puheenjohtaja

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen