Tuomo Reponen
LAPPEENRANTA. Entinen koripallon maajoukkuepelaaja Juha Sten valmentaa ensi kaudella Namikassa. Sten antaa tukensa kakkosvalmentajan roolissa päävalmentaja Lassi Tuoville.
Namika on Stenille tuttu seura. Hän pelasi joukkueessa vuonna 2008, jolloin se saavutti Suomen cupin voiton, sekä SM-pronssimitalin. Myös valmentaja Tuovi on noilta ajoilta tuttu.
-Olen ollut Lassin kanssa paljon tekemisissä senkin jälkeen. Kävimme jo silloin paljon pelillisiä asioita läpi, ja vaihdoimme ajatuksia. Ajattelemme pelistä samalla tavalla. Se on ensiarvoisen tärkeää, Sten naulaa.
Päävalmentaja Tuovi on innokas Stenin saamisesta valmennustiimiinsä.
-Väitän, että jokainen seura Suomessa haluaisi ”Jupen” toimintaansa jollain tavalla. Juhan kokemus on arvokasta nuorten pelaajien kehittämisessä, Tuovi uskoo.
Stenin pelaajaura on toistaiseksi jäähyllä loukkaantumisien vuoksi. Kokenut pelintekijä olisi oiva vahvistus myös pelikentällä. Paluuta ei kuitenkaan ole juuri ajateltu.
-Se ei ole kovinkaan realistista, kun ei edes lenkkiä pysty tällä hetkellä juoksemaan. Vuodenvaihteen jälkeen katsotaan uudestaan, mutta sen varaan ei voi laskea mitään, ylirasituksesta kärsinyt Sten kertoo.
Sten uskoo tuovansa Namikan valmennukseen uusia ajatuksia. Kokemusta ja näkemystä löytyy. Hän on pelannut uransa aikana Saksassa, Ruotsissa ja Espanjassa.
-Olen maailmalla ollessani yrittänyt päässä pintaa syvemmälle niissä seuroissa, joissa olen ollut. Olen saanut uralta paljon hyviä juttuja mukaan.
Valmennuksen täydentää Tommi Koskinen, joka jatkaa Namikan miesten joukkueen fysiikkavalmentajana. Koskinen aloittaa myös uudessa toimessa, kun hän ottaa vastuulleen junioripuolen valmennuspäällikön tehtävät.
-Junioritoiminnan kehittäminen on meille iso haaste. Ensimmäisenä vuotena pyrtin kartoittamaan mahdollisimman monen joukkueen toimintaa, jotta junioripuolen tilanteen ymmärtämine on helpompaa, Koskinen kertoo.
Tuovi on mielissään siitä, että Koskinen jatkaa myös miesten mukana.
-Todella hyvä juttu. On tärkeää, että mukana on joku kokeneempi kaveri, jota voi tarvittaessa konsultoida. Olemme ”Jupen” kanssa kuitenkin aika nuoria, Tuovi hymyilee.
Nuoria tai ei, kokemusta ja osaamista kaksikolta löytyy. Työhaalarit on vedetty jo päälle. Seuraa halutaan viedä eteenpäin.
-Ei varmaan kovin montaa alle 40-tuntista työviikkoa tule. Hommia on paljon, ja ne halutaan tehdä kunnolla, Sten toteaa.
KUVATEKSTI
Tuomo Reponen
Pallo vaihtui fläppitauluun. Juha Sten jakaa ohjeita ensi kaudella Namikan joukkueelle. Hän aikoo olla mukana myös seuran junioritoiminnassa.