Kuiva järvi on nähtävyys

Haapajärven kuivattaminen etenee aikataulussaan. Rannoilla sedimentti halkeilee jo lupaavasti.

Lappeenrannan Haapajärvi on alkukesän mittaan vetänyt turisteja.

Lintuvetenä tunnetun järven kuivatus on edennyt siihen pisteeseen, että pohja paistaa jo pitkälti.

– Lintutornillakin ramppaa nyt enemmän ihmisiä kuin silloin kun järvessä oli vettä. Kovasti kuivatus kiinnostaa, mutta eihän tämä nyt ihan jokapäiväistä olekaan, järven rantamaisemissa asuva Sirpa Kälviäinen naurahtaa.

Rakennuttajainsinööri Matti Pylkkänen Lappeenrannan Energialta kertoo, että työhön on käynyt tutustumassa paljon myös alan ihmisiä eri puolilta Suomea, ja tahti vain kiihtyy.

Turistikierroksia on ollut mukava vetää, sillä hanke on aikataulussa. Kutistuvan vesialan pinta laskee nyt silmissä.

Järven pohjoispuoli on pumpattu juhannukseen mennessä, ja töihin jää vain ylläpitopumppu valumavesien varalle. Heinäkuun alussa aloitetaan järven eteläpuolen pinnan lasku, kun lintujen pesimärauha päättyy.

Patojen vuotamisesta koitunut ongelma saatiin hoidettua niin, että järven eteläosan pintaa voitiin laskea parikymmentä senttiä alemmas kuin lupaehdoissa alunperin oli. Lintujen pesintä ei siitä kärsinyt.

Työ tuottaa silminnähden myös tulosta: pisimpään kuivilla ollut sedimentti on lohkeillut jo nyt kymmenien senttien syvyyteen. Järven keskellä olevasta Suurisaaresta ja itäpuolen venerannalta on paljastunut hienoa hiekkarantaa.

Järvimaisema on kuin laskuveden jäljiltä, mutta yllättävän siisti. Hiekkarantaa koristaa vain jokunen kenkä, oluttölkki ja kuiville jäänyt katiska.

Kokonaan järvi ei tyhjene. 223 hehtaarin pinta-alasta kuivuu 150 hehtaaria. Pohjoispuolelle jää vettä kahteen syvänteeseen. Eteläpuolelle vettä jää Haukkavuoren syvänteen lisäksi kuivatusuomiin.

Haapajärven syvänteet eivät ole järin syviä, vain nelisen metriä. Kuivatuksen ajaksi niihin jää vettä metristä puoleentoista.

Haukkavuoren syvänteessä ovat jo evakossa järven petokalat. Pohjoispuolella ahtaalle on joutumassa vielä arviolta 8?000 kiloa roskakalaa, joiden poistaminen jatkuu.

Pumppauspaikalla verkot ovat estäneet kalojen joutumisen pumppuun. Lokkipartio hoitelee läpi livahtaneet.

Heinä- ja elokuu ovat projektin kannalta ratkaisevat.

– Säiden armoilla ollaan. Toivotaan kuivaa ja lämmintä kesää, Matti Pylkkänen toteaa.

Tarkkaa tietoa siitä, kuinka syvältä sedimentin on kuivuttava, ei ole. ELY-keskuksen asiantuntijat arvioivat tilanteen aikanaan.

Järveä on tarkoitus ryhtyä täyttämään ensi kevään tulvavesillä. Elokuun 2013 loppuun mennessä kuivatusrakenteiden pitäisi olla puretut ja veden normaalitasossa.

Kuvateksti

Tuuli Truhponen

Pumput ovat ahertaneet Suurisaaren länsipuolen penkereellä yötä päivää yli kuukauden. Kun pohja-sedimentti kuivuu kunnolla, sen ei pitäisi pehmetä enää senkään jälkeen, kun järvessä taas on vettä.

Lintutornillakin ramppaa nyt enemmän ihmisiä kuin silloin kun järvessä oli vettä.

Sirpa Kälviäinen

Haapajärvi lukuina

Keskisyvyys 1,5 metriä, syvimmät paikat yli 4 metriä.

Normaali vedenpinnan korkeus 43,20 metriä merenpinnas- ta.

Järven pohjoisosan syvänteiden taso on pumppauksen päätyttyä 40 metrissä. Eteläosan tason annetaan 1.7. alkaen laskea 42,60 metristä 42 metriin.

Koko järven pinta-ala 223 hehtaaria, josta kuivatetaan 150 hehtaaria.

Järven pohjoisosasta on pumpattu vettä 40 kuutiota minuutissa ympäri vuorokauden kuukauden ajan.

Kirjoittaja:
Seija Hackman