Nettipoliisia helppo lähestyä

Nuoret kyselevät nettipoliisilta alkoholinkäytöstä, mopoilusta ja nettikiusaamisesta. Pian myös Etelä-Karjala saa omat nettipoliisinsa.

Iiro-Matti Nieminen

Hyvä nettipoliisi tuo persoonansa peliin ja on valmis esiintymään omilla kasvoillaan. Jos käy mielellään puhumassa päiväkodeissa ja kouluissa, saattaisi olla hyvä nettipoliisikin.

Näin sanoo vanhempi konstaapeli Toni Reinikainen, joka aloitti Etelä-Savon nettipoliisina viime vuoden huhtikuussa.

Reinikaisen kuvaamia ominaisuuksia etsitään kesän lopulla myös Etelä-Karjalassa. Silloin aletaan selvittää, ketkä alueen poliiseista sopivat parhaiten nettipoliiseiksi.

Etelä-Karjalan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Tuomo Välimaan mukaan tavoitteena on, että kaksi osa-aikaista nettipoliisia aloittaisi maakunnassa vuodenvaihteessa.

Reinikainen sanoo, että tärkeintä on vapaaehtoisuus. Määrättynä nettipoliisin työ ei toimi.

Nuoret kysyvät Reinikaiselta usein neuvoja alkoholinkäyttöön, mopoiluun ja nettikiusaamiseen liittyen. Facebookissa Reinikainen on muun muassa liittynyt keskusteluun mopojen kokoontumisajojen tapahtumasivulla ja kertonut, miten pitää toimia, ettei aiheuta häiriötä.

Aikuiset taas ottavat yhteyttä vakavissa asioissa, kuten kunnianloukkauksissa tai petoksissa.

Reinikainen arvelee, että nettipoliisina toimiminen vie hänen työpäivästään kymmenyksen. Aikaa on vaikea arvioida, koska hän tekee nettipoliisin hommaa muiden töiden lomassa. Toisinaan hän vastaa verkkokysymyksiin myös vapaapäivänään.

Nettipoliisien tehtävät vaihtelevat hieman alueittain, mutta keskeistä on aktiivinen toiminta sosiaalisessa mediassa ja erilaisilla nettifoorumeilla.

Välimaa sanoo, että ajatus nettipoliiseista on ollut aiemminkin esillä Etelä-Karjalassa. Ongelmana on ollut poliisien niukkuus.

Poliisitarkastaja Petri Marjamaa Poliisihallituksesta uskoo, että nettipoliisit voivat jopa säästää työvoimaa. Nettipoliisi voi toimia tehokkaasti esimerkiksi tiedottamalla yleisötapahtumien Facebook-sivuilla.

Viime vuoden keväällä käynnistyneeseen nettipoliisitoiminnan pilottihankkeeseen on osallistunut toistakymmentä nettipoliisia eri puolilta Suomea. Erityisesti nuorten ja koulujen kanssa tehtävästä yhteistyöstä on saatu hyviä kokemuksia.

Marjamaan mukaan kommentointi erilaisilla nettifoorumeilla on havaittu toimivaksi. Näin saadaan pienellä työmäärällä paljon näkyvyyttä.

Nettipoliisien avulla poliisin tietoon tulee muun muassa seksuaalirikoksia, jotka muuten voisivat jäädä pimentoon.

-Kynnys tulla poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitus saattaa olla suuri, joten tapauksesta kerrotaan mielummin nettipoliisille, Marjamaa sanoo.

Lappeenrannan kaupungin nettinuorisotyöntekijän Vilja Kiannon mukaan on oikeastaan välttämättömyys, että poliisi toimii aktiivisesti verkossa.

-Netissä on monesti matalampi kynnys kertoa asioista, jotka vaivaavat mieltä, Kianto sanoo.

Kianto kohtaa työssään tapauksia, jotka hän voisi ohjata oman alueen nettipoliisille. Tällaisia ovat esimerkiksi kiusaamistapaukset, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkit. Nykyisin Kianto neuvoo nuoren toisen alueen nettipoliisille tai paikalliselle poliisiasemalle.

Kianto sanoo, että nuoret ottavat nettipoliisit todella myönteisesti vastaan.

Reinikaisen työprofiililla on tällä hetkellä 2 200 Facebook-kaveria.

Kirjoittaja:
Iiro-Matti Nieminen