Sivukivi jalostuu silmäniloksi

Jouni Okko palkkasi Jussi Eskelisen kehittämään sivukiven hyötykäyttöä. Luvassa on ainakin tuotesarja ympäristörakentajille.

Ilpo Leskinen

Ylämaan kiviteollisuus käy toden teolla sivukivikasojen kimppuun.

Jouni Okon johtama Ylämaa Origin -konserni ryhtyy jalostamaan laadukkainta sivukiveä. Siitä tehdään ainakin laaja tuotevalikoima ympäristörakentamiseen. Tuotteita markkinoidaan paitsi Suomen kaupungeille myös Itämeren alueelle.

Kyseessä on Okon mukaan niin laaja ja pitkäkestoinen hanke, ettei nykyinen johto pysty sitä toteuttamaan.

Sivukiveä jalostamaan konserniin on palkattu kehitysjohtajaksi Jussi Eskelinen. Hän on viimeksi toiminut espoolaisen tietotekniikkayrityksen E-Craftin toimitusjohtajana. Eskelisellä on pitkä kokemus tietotekniikka- ja konepaja-alalta.

Sivukiven hyödyntämisestä rakennetaan konsernille kolmas tukijalka raakakiven louhinnan ja viennin sekä keittiötasojen valmistuksen rinnalle.

-Panostamme sivukiveen nyt tosissamme. Sitä varten palkkasimme kovan luokan kaverin kivialan ulkopuolelta, Okko sanoo.

Konserni osti keväällä Kivitimo-yhtiön, jonka ympärille uusi bisnes rakennetaan.

Sivukivelle on pitkään suunniteltu hyötykäyttöä. Ongelma syntyi jo 1980-luvulla, kun kasoja piti alkaa siirtää pois louhinnan tieltä.

-Sivukiveä syntyy noin puoli miljoonaa tonnia vuodessa. Murskeen tekeminen ei riitä. Haluamme pidemmälle jalostettua tuotantoa, Okko sanoo.

Ongelmana on ollut, että sivukiveä ei kannata kuljettaa kovin kauas.

-Mitä pidemmälle sivukiveä jalostetaan, sitä pienempi merkitys kuljetuskustannuksilla on, Eskelinen sanoo.

Kivikasasta löytyy monentasoista tavaraa. Huonolaatuisin kelpaa vain murskaukseen.

Okko kertoo, että joukossa on runsaasti lähes priimaa, joka on raakattu jonkin pienen virheen takia. Juuri tätä kiveä ryhdytään nyt työstämään.

Yksi keskeinen sivukiven käyttökohde on ympäristörakentaminen. Eskelinen ryhtyy kehittämään laajaa tuotevalikoimaa.

-Luonnonkiveä voidaan käyttää ympäristörakentamisessa huomattavasti enemmän kuin tähän saakka on tehty, Eskelinen sanoo.

Kaupunkirakentamisessa sivukiveä voidaan käyttää toripintoihin, pengerryksiin ja muureihin usein värivaihtoehdoin. Lisäksi voidaan rakentaa nykyistä tyylikkäämpiä meluvalleja.

Ympäristön kauneusarvot ovat Okon mukaan korostuneet.

Betoni ei enää silmälle riitä. Lisäksi luonnonkiven elinkaari on monin verroin betonia pidempi.

-Luonnonkiven hiilijalanjälki on pienempi kuin betonin. Luonnonkiven työstö kuluttaa vähemmän energiaa kuin betonin valmistus, samoin työstökustannukset jäävät pienemmiksi.

Jussi Eskelinen asuu Ylämaalla, josta hänen vaimonsa on kotoisin. Perhe on ostanut Ylämaan pappilan.

-Ylämaa oli vain lisäplussa. Muut avut ratkaisivat valinnan, Okko kommentoi.

KUVATEKSTI

Heli Blåfield

Jouni Okko (vas.) ja Jussi Eskelinen hakevat Lappeenrannan Satamatorilta vauhtia sivukiven jalostamiseen. Satamatorin pinnoituksessa on käytetty Ylämaan ruskeaa sivukiveä.

YLÄMAA GROUP

Ylämaa Group on kivialalla toimiva yritysryhmä, joka koostuu Ylämaa Origin -konsernista ja Granite Development Oy:stä.

Ylämaa Originin tytäryhtiöitä ovat tarvekiveä louhiva LT Granit Oy, keittiötasoja ja muuta sisustuskiveä valmistava Ylämaan Graniitti Oy ja Miehikkälässä sijaitseva Kivitimo Oy, jonka liiketoiminta luodaan sivukiven jatkojalostukselle.

Emoyhtiön toimitusjohtajana on Jouni Okko. Konsernin omistavat Jarmo Tielinen, Jukka Tielinen ja Jouni Okko.

Lappeenrannassa sijaitseva Granite Development Oy on keskittynyt tarvekiven vientikauppaan. Yhtiön omistavat Jouni Okko, Anssi Okko ja Jussi Okko.

Yritysryhmän liikevaihto 2011 (ilman Kivitimoa) oli 12,8 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa oli 60.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen