Kuukausi: heinäkuu 2012

  • Lyhtypylväistä kurkistaa kuvia

    Maalaukset lappeenrantalaisissa lyhtypylväissä piristävät ohikulkijaa, vaikka ne ovatkin päätyneet tolppiin luvatta.

  • Isänmaallisuus ei ole kirosana

    Kolme viikkoa sitten koottu Teatteri Willmanstrand vie esityksensä useaan eri paikkaan Lappeenrannassa.

  • Pelkolan merkitys kasvaa

    Venäjän WTO-jäsenyys lisää puuntuontia Venäjältä. Etelä-Karjalan paperitehtaiden kilpailuasema paranee.

  • Palvelutalo elokuvalavasteena

    Dome Karukosken lyhytelokuva kertoo naisten tarinoita valtatie 13:n varrelta. Elokuvan kuvaustahti on hektinen.

  • Tekojäälle haetaan valtionapua

    Tekojäälle haetaan valtionapua

  • Kynsissä laukkaa bisnes

    Ruokolahtelaisen valkosipulitilan isäntä suunnittelee prototyyppiä valkosipulinistutus- koneesta. Ensi vuonna on tarvetta kausityöläisille.

  • Aina löytyy polku eteenpäin

    Iiro-Matti NieminenLappeenrantalainen Miika Vormisto uskoo, että omat kokemukset ovat auttaneet häntä työssään lasten, nuorten ja…

  • Sijoittajat vilkuilevat Imatralle

    Imatralla on potentiaalia sanovat kiinteistösijoittajat. Taustalla vaikuttavat kasvava matkailu ja uusittu Kuutostie.

  • Yrittäjä yrittää loppuun saakka

    Timo LaitakariMarja-Liisa Yildirim jatkaa Muoti-Marisan pitämistä vielä seuraavat 20 vuotta. Näin hän on luvannut asiakkaille.-Vaikka…

  • Kokka kohti kaupunkia

    Kaipian perhe päätti muuttaa elämäänsä, kun maaseudun hiljaisuus tylsistytti lapset. Määränpäänä on koti kaupungissa.