Categories
Artikkelit

Sinnikäs kylä

Suuren Jänkäsalon asukkaista suurin osa oli muuttanut mantereelle. Kyläyhteisöä piti hengissä muutama vakisaarelainen. Sitten tuli lossi.

Teksti Elina Kemppainen

Kuvat Tuuli Truhponen

Jussilansalmen lossin vaikutus tuntuu Nestori Hyyryläisen elämässä. Kymmenenvuotias poika on pyörällään lautan päällä koukkaamassa Jussilankankaan maaperälle.

Paluumatka takaisin Taipalsaaren Suureen Jänkäsaloon lähtee, kun lossia odotelleet kolme autoa on saatu pakattua kyytiin.

— Joka päivä tulee käytyä toisella puolella, koska Jänkäsalossa ei ole paljon ketään kavereita, Nestori Hyyryläinen sanoo.

— Välillä käyn vain ajelulla.

Suuren Jänkäsalon ilmassa on muutosta. Lossi on alkanut paisuttaa kamelinmuotoisen saaren kyläyhteisöä Suur-Saimaan rannalla.

Kolme vakituista taloutta ja viisi ympärivuotista asukasta on seitsemän lossivuoden aikana kasvanut yhdeksäksi taloudeksi ja 19 vakiasukkaaksi. Lisäksi on 130 mökkiä kesäasukkaineen.

Ilman lauttayhteyttä Nestori Hyyryläisestä ei olisi tullut saaren asukasta. Jänkäsalo sai isä Tuomo Hyyryläisen koukkuun 15 vuotta sitten.

— Ostin täältä kiinteistön ja päätin ensimmäisinä hetkinä, että tänne muutan kokonaan. Lossi mahdollisti sen käytännössä, Tuomo Hyyryläinen kertoo.

Hän jätti myyntipäällikön työnsä ja ryhtyi lossinkuljettajaksi. Päätöstä hän ei ole katunut.

Liike jatkuu lossirannassa tasaiseen tahtiin iltapäivällä. Autot vaihtuvat jonossa. Ötököitä loitolla pitävä oviverho heiluu itsepalvelukioskissa, kun odottelijat hakevat välipalaa.

Suuri Jänkäsalo on elänyt hiljaisia ja eloisia vuosia. Vilkkaimpana aikana viime vuosisadalla saarella asui 20 ruokakuntaa, jossa oli yhteensä 120 ihmistä.

Sodassa meni seitsemän saarelaista miestä.

Kansakoulua puuhattiin ja nimilista lähetettiin lääninhallitukseen. Koulua ei saatu. Saaresta käytiin maastojuoksukisoissa ja naisilla oli oma jalkapallojoukkue.

Sitten suunta vaihtui.

— Ihmiset alkoivat haihtua, kun lapset tulivat kouluikään. Muuttivat mantereelle, Aini ja Irja Korhonen muistelevat.

Lossin tuloon saakka saareen tultiin kesällä veneellä, talvella kulki jäätie. Kelirikon aikaan se ei tosin kulkenut minnekään.

— Kerran olimme kaksi kuukautta ilman piimää ja muita tarpeita, kun jäätietä ei saatu kuntoon. Jotain marjoja taisimme syödä. Jouluostokset meille tuotiin palokunnan veneellä.

Siskokset ovat syntyneet saarella ja asuneet siellä melkein aina. Irja Korhonen kävi nuorena piikomassa Joutsenossa. Sen jälkeen kotisaari kutsui.

— Täällä olemme aina tottuneet olemaan, Aini Korhonen sanoo.

— Kun olemme syntymästä lähtien täällä olleet, ei osaa parempaa vaatia, Irja Korhonen täydentää.

Tie siskosten punaiselle talolle vie sekametsän halki rannan vierestä. Näkymä tuvan ikkunasta on Saimaalle. Takapihalla on mäntymetsä ja iso lammashaka. Lampaat ovat ryhmittyneet ison harmaan kiven viereen lepuuttamaan niin, että ne näyttävät melkein toiselta kiveltä.

Metsä suojaa itätuulelta. Eläimet ovat Aini ja Irja Korhoselle tärkeitä. Siskosten mielestä lossikin alkaa olla elinehto.

— Ilman sitä meidän elämä olisi loppunut täällä. Emme olisi jaksaneet lähteä mantereelle kauppaan veneellä.

— Ennen soutelin kylään Kilpiänsaareen. Soutamalla mentiin kirkko- ja kauppareissuille. Sitten saimme moottorin veneeseen, Irja Korhonen kertoo.

Naapureista on onneksi apua. Tuomo Hyyryläinen vie lampaanlihat metsästysseuran pakastimeen säilöön. Sieltä hän tuo niitä siskoksille, kun he sitä pyytävät.

Korhosten siskojenkin talolta tie johtaa saarta halkovalle pääväylälle, soraiselle Kerniementielle, joka pidemmällä vaihtuu Jänkäsalontieksi ja Marjaniementieksi.

Talot eivät näy metsäisellä saarella tielle.

Alun perin lossia suunniteltiin viereiseen Pieneen Jänkäsaloon. Mantereen ja Pienen Jänkäsaloon väliseen Virtasalmeen ei saatu lupaa lauttayhteydelle. Maanomistajat vastustivat hanketta ja lauttayhteys päätettiin tehdä sisarsaarelle.

Saarelle on kehittynyt lossiaikana omat tavat. Asukkaat kunnioittavat toistensa rauhaa, eivätkä kyläile toistensa luona kuin harvoin. Kun ihmisiä halutaan tavata, lähdetään lossirantaan.

Toisia nähdään myös talkoissa ja kyläyhdistyksen tapahtumissa, kuten kesätorilla, joulun puurojuhlassa ja tietenkin Jänkäsalopäivän juhlallisuuksissa, joita vietetään lossin tulon vuosipäivänä 21. heinäkuuta.

— Ennen lossia oli sellainen tunne, ettei täällä ole ketään muita. Tulimme omilla veneillä omiin rantoihin. Oli harvinaista, että näki ihmisiä, kesäasukas Pia Mäntymaa sanoo.

Saaressa on nyt vetovoimaa. Lossi kuljettaa yhteensä 26 000 ajoneuvoa vuodessa. Se on vilkkaimpia makean veden losseja Suomessa.

Tonttien ja kiinteistöjen arvot ovat kasvaneet jopa nelinkertaisiksi.

Neljäkymmentä Suuren Jänkäsalon kesäasukasta haluaisi mökkinsä ympärivuotiseen käyttöön. Yksi halukkaista on kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Riikonen. Hän valittelee, että poikkeuslupia on ollut vaikea saada.

— ELY-keskus, kunta ei niinkään, pistää hanttiin, etteivät ihmiset muuttaisi tällaisille saarille taajaman ulkopuolelle. Siellä selvästi laitetaan kapuloita rattaisiin, ettei homma menisi eteenpäin.

Rakennuspaikkojen muutoksia on esitetty työn alla olevan alueen osayleiskaavaan, jonka luonnoksen kunta laittaa maanantaina nähtäville.

Osa asukkaista haluaisi, että saari kasvaisi entisestään ja houkuttelisi lisää asukkaita.

Kultaseppä Matti Suninen toivottaisi uudet asukkaat tervetulleiksi. Hän muutti vuonna 2007 ympärivuotiseksi asukkaaksi Jänkäsaloon Ilkonsaarten puolelle ja siirsi yritystoimintansa mukanaan. Suninen pyörittää kultakorujen tukkumyyntiä.

Suninen on huomannut, että osa saaren alkuperäisistä asukkaista on eri mieltä.

— Vanhat suvut omistavat kaikki vapaat rakennuspaikat. Kun metsäyhtiöt kaavoittavat Kyläniemeä tonteiksi, silloin ei myydä mummon muistoa ja tunnetta, kuten täällä. Osa iäkkäistä ihmisistä ei myy maata, kun ei ole ennenkään myyty. Vastahankaa on.

Kyläyhdistyksessä kasvuun uskotaan. Tuomo Hyyryläisen mukaan kyläyhteisöllä riittää vielä monta ideaa, miten saarta kehittää. Jätehuolto ja postinjakelu ovat toteutuneiden ideoiden listalla.

— Jos maaseutukylässä odotellaan ja ollaan, ei mitään tapahdu. Me olemme itse tuottaneet kaikki palvelumme.

Lossirannassa on viime kesänä avattu itsepalvelukirjasto, tori ja venelaituri.

Urheiluseura Jänkäsalon Weikkojen itsepalvelukioski kerää lähisaarten mökkiläisiä ja retkeilijöitä täydentämään varastojaan. Rakennus on tehty talkoilla. Euroopan Unionilta saatiin rahaa toriin ja laituriin.

Kioski toimii itsepalveluperiaatteella. Vihkoon kirjataan, mitä on ottanut ja kassaan maksetaan.

— Hävikkiä ei ole ollut lainkaan. Pikemminkin rahaa tuppaa olemaan liikaa, Hyyryläinen kiittää.

Hänen mielestään se kertoo jotain saaresta.

Kirjoittaja:
Elina Kemppainen