Poika on tullut kotiin

Tackla perustettiin Lauritsalassa 60-luvulla. Nyt se palaa näkyvästi takaisin.

Juha Pakkanen

LAPPEENRANTA. Ulko-oven yläpuolelle koottavassa valomainoksessa lukee vasta Tack. Viimeisiä kirjaimia kiinnitellään, ja sisällä liiketiloissa kaaos on vielä läsnä.

Ensi viikolla ovet kuitenkin aukeavat, ja Tackla palaa virallisesti Lauritsalaan.

Yritys piti monta vuotta majaansa Harapaisissa, jonne jää edelleen varastotoiminta.

Nykyisen toimitusjohtaja Petri Nylundin isä perusti Tacklan Lappeenrannassa vuonna 1961. Takaisin syntysijoilleen päädyttiin, koska sijainti ja liiketilat olivat sopivat.

– Jäähallin läheisyys on meille tärkeä asia. Esimerkiksi kauppakeskus ei tuntunut meistä sopivalta ympäristöltä.

Eteenpäin mennään nyt hitaasti, mutta varmasti.

– Meillä on ollut jo verkkokauppa muutaman vuoden, mutta jälleenmyyntiä kivijalkaliikkeessä meillä ei ole oikeastaan aikaisemmin ollut. Tämä nyt avattava myymälä on siinä mielessä meille uusi aluevaltaus, Nylund kertoo.

Jääkiekkovarustemyynnin

kiireisin aika on nyt, sillä myyntimäärät ovat suurimmat elokuusta lokakuuhun. Uuden sesongin varusteet ladataan kauppojen hyllyyn käytännössä kuitenkin jo heinäkuussa.

Kiekkovarusteista onkin tullut lähes ympärivuotista kauppatavaraa.

– Nykyään on vain muutama kuukausi, kun varustekauppaa ei tehdä. Heinäkuussa alkavat harjoitusleirit, ja kausi jatkuu käytännössä huhtikuulle.

Tarkoituksena olisi, että uusi kauppapaikka toimisi tietynlaisena lippulaivamyymälänä.

– Liiketiloihin on kyllä panostettu. Tänne tulee esille käytännössä koko meidän mallistomme. Täällä on esimerkiksi laukaisupaikat, joissa jääkiekkoilijat pääsevät testaamaan mailoja.

Kaupan yhteydessä toimii myös luistintenhuoltoyritys.

Yksi kriteeri myymälän perustamisessa Lappeenrantaan ovat tietenkin potentiaaliset venäläiset asiakkaat.

– Jos oltaisiin pelkästään tämänkokoisessa kaupungissa, niin ei varmasti rakennettaisi näin suurta jääkiekko- ja urheilumyymälää.

Tacklan tuotteita ei ole ennen ollut missään urheiluvälinekaupassa näin laajalti esillä. Uuden myymälän päätarkoituksia onkin tunnettuvuuden kasvattaminen, sillä kilpailutilanne alalla on kova.

Pienen varustemerkin on erittäin vaikea päästä urheilukaupan hyllylle, kun neljä isoa merkkiä dominoi markkinoita.

– Paikallisena liikkeenä vaikkapa Koskimies ostaa kyllä meiltä tavaraa myyntiin. Intersportin ja muiden suurien ketjujen kanssa yhteistyö on vaikeampaa, sillä niissä keskusliike ohjaa käytännössä myyntiin otettavaa merkkivalikoimaa.

Myymälöiden avaamista muualle katsotaan sen mukaan, miten myynti lähtee vetämään.

– Tietenkin isommatkin kaupungit kiinnostavat. Oulu on meille yksi mielenkiintoinen alue, sillä Kärppien kanssa on tehty yhteistyötä varmaan viimeiset 30 vuotta.

Yhtiö on kiinnostunut yhteistyöstä myös Saipan kanssa, mutta toistaiseksi ollaan vasta neuvotteluasteella.

Kuva: Mika Strandén

Kuvateksti: Alun perin Tacklan tuotteita valmistettiin myös Lappeenrannassa, mutta nykyään tuotanto on muun muassa Aasiassa.

Kirjoittaja:
Juha Pakkanen