Kuukausi: syyskuu 2012
-
Onnea on oma kauppa
Ajanmukainen myymälä tuo uutta toivoa Suomenniemen kirkonkylään. Myös moni Savitaipaleen ja Ristiinan asukas sai uuden…
-
Lido-yhtiölle 70 työpaikkaa
Latvialainen Lido-yhtiö aikoo perustaa Lappeenrantaan ravintolan ja pienen huvipuiston. Sijoituspaikaksi on vahvoilla ABC Viipurinportin tienoo.
-
Joutsenosta löytyi kultaa
Malminetsijä Raimo Ronkasen löytämässä kivessä on kultaa 4,8 grammaa tonnissa. Sillä pääsee 2 000 euron palkinnolle.
-
Jam Rock Band jatkaa hauskanpitoa
Sari PullinenLappeenranta. 35 vuotta sitten Jam Rock Band soitti ja lauloi Hurriganes-covereita ja progea, ajan…
-
Juna Pietarista Imatralle kesällä
Venäjän rautatiet suunnittelee junayhteyttä Pietarista Imatralle. Juna saapuisi Imatran vanhalle asemalle Imatrankoskelle.
-
Uusi keskuspaloasema kytemässä
Ristikankaan hautausmaan ja Simolantien tienoo sopisi pelastusjohtajan mielestä uuden aseman paikaksi. Uusi asema olisi ratkaisu…
-
Mahat täyteen kolmella eurolla
Saimaan Tukipalvelujen ruokapalvelut tekee päivittäin noin 14 000 annosta ruokaa. Niitä tekee 140 työntekijää, neljällätoista keskuskeittiöllä.
-
Suomenniemi myi osakkeet
Harri ManskinenSuomenniemi jää pois Wirmasta.Suomenniemen kunta myy omistamansa Wirman kahdeksan osaketta Lappeenrannan kaupungille. Osakkeet vaihtavat…
-
Toiveissa paluu juurille
Harri ManskinenSavitaipaleen kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi sanoo, että seudullinen elinkeinotoiminta on karannut omiin korkeuksiinsa. Wirma Lappeenranta…
-
Wirma vähentää väkeä
Yhtiön rakenne muuttuu kevyemmäksi ja osa henkilöstöä joutuu etsimään uusia töitä. Palvelusopimuksen hintalappu hiertää kunnissa.