Patsaspuistossa syödään kehäkukkia

Yksitoista Veijo Rönkkösen patsasta on saanut tukijan. Lauantaina patsaspuistossa pidetään kesän päättäjäiset.

Anssi Kemppinen

PARIKKALA. Kyltit paljastavat nimikkopatsaan vuokraajan Parikkalan patsaspuistossa.

Kaikkiaan 11 patsasta on saanut taakseen sponsorin, joka maksaa patsaan kahden vuoden vuokrasta 150 euroa. Rahalla tuetaan puiston toimintaa ja ylläpitoa.

Enemmistö patsastukijoista on yksityisiä henkilöitä. Väinämöis-patsaan kyltissä lukee taas Kontufolk ry.

-Patsaspuistossa järjestetään sen tyyppisiä tapahtumia, mitä me itsekin kannatamme. Ja muutenkin, mitä Veijo Rönkkönen on itsekin luonut, se on hienoa paikalliskulttuuria, perustelee Kontufolk-yhdistyksen puheenjohtaja Mia Moilanen.

Moilanen ei pidä 150 euron hintaa edes isona, kun ajattelee, mitä se tukee.

PATSASPUISTO on vetänyt tänäkin vuonna paljon ihastelijoita.

-Olen laskenut vieraskirjamerkinnöistä, että nyt olisi käynyt 25 000 ihmistä. Moni merkitsee kirjaan vaan, että meidän perhe kävi täällä. Eivätkä venäläisetkään hirveästi merkitse kirjaan käyntejään, sanoo puisto-opas Anneli Hyvönen.

Täksi kesäksi puistoon valmistui muun muassa uusi kulkuyhteys parkkipaikalta.

Aivan viimeiseksi on vedetty uutta maalia patsaiden pintaan.

Monen patsaan värit ovat nyt kirkkaammat, ja maali pitää ne myös paremmassa kunnossa.

LAUANTAINA Patsaspuistossa pidetään kauden päätöskonsertti ja maistellaan puiston satoa.

Tarjolla on muun muassa lettuja, mustamarja-aroniahilloa, tyrniä, kesäkurpitsaa, steviaa, Japanin persiljaa, köynnöspinaattia, mangoldia, samettiruusua ja Sugar Snax -porkkanaa.

-Se on maailman makein porkkana. Samettiruususta voi esimerkiksi syödä lehtiä ja terälehtiä. Suurin osa on minun istuttamiani kasveja, mutta esimerkiksi tyrni ja köynnöspinaatti ovat Rönkkösen istuttamia, sanoo Hyvönen.

Lauantaina kuullaan myös kantelemusiikkia sekä elektronista musiikkia.

Patsaspuistossa soi, päätöskonsertti 22. syyskuuta kello 15, Kuutostie 611. Vapaa pääsy.

KUVATEKSTI

Anssi Kemppinen

Parikkalan patsaspuiston puisto-opas Anneli Hyvönen esittelee päätöskonsertissa maisteltavia puutarhaherkkuja. Etualan kehäkukkakin kuuluu tarjoilulistalle.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen