Monitoimihalli nousi pystyyn

Sisätyöt jatkuvat, mutta hallin luvataan olevan täydessä käytössä marraskuun aikana.

Kalle Sipiläinen

IMATRA. Vielä aamuyhdeksältä Sakari Myllys oli katastrofitunnelmissa. Imatran Ukonniemeen nousevan monitoimihallin kankaan sovittelu paikoilleen osoittautui odotettua kinkkisemmäksi.

Lopulta kaikki meni hyvin. Halli saatiin pystyyn maanantaina ja palloilualue otetaan käyttöön parin viikon päästä.

Yleisurheilualueiden viimeistelemisessä menee pidempään, mutta marraskuun aikana halli on Myllyksen mukaan jo täydessä käytössä.

— Asennukset sisäpuolella menevät nopeasti. Emme ole niin säiden armoilla, kertoo Myllys hallin operaattoriyritys Aviasport Arena Oy:stä.

Myllyksen mukaan harjoittelu- ja suorituspaikat tehdään ensin valmiiksi. Sen jälkeen katsotaan, mahtuisiko halliin pientä katsomoa.

Sosiaalitilojen rakentamisessa ja viimeistelyssä menee niin ikään pidempään.

— On liian monta esimerkkiä, kun kosteat tilat on otettu liian nopeasti käyttöön. Laatat tippuvat seiniltä vuoden päästä. Sitä riskiä emme halunneet ottaa, mieluummin viivästytään vähän.

Halliin tulee neljä pukuhuonetta, pienet kahviotilat ja fysikaalisen hoitolaitoksen toimipiste.

Lämpötila kuplassa on talvikaudella 8—12 astetta. Sosiaalitiloissa on normaali huoneenlämpö.

Näyttää siltä, että projekti pysyy 2,3 miljoonan euron budjetissaan.

— Avoimia kysymyksiä ei enää juurikaan ole, kertoo Myllys.

Ylläpitokustannuksista hän ei lausu tässä vaiheessa mitään.

— Keväällä olemme viisaampia. Lämmitys- ja sähkökulut ovat suurimpia kuluja.

Monitoimihallia isännöi kiinteistöyhtiö Ukonniemen Suurhalli, jonka enemmistöosakas on Aviasport Areena Oy. Vähemmistöosakkaana on Imatran kaupungin yritystilayhtiö.

KUVATEKSTI

Kalle Sipiläinen

— Laajennukseen on varaa, mutta se ei ole ensimmäisenä mielessä. Niin paljon on vielä mietittävää rakentamisessa ja viimeistelyssä, kertoo hallihankkeen puhemies Sakari Myllys eilen pystyyn nousseen ylipainehallin äärellä.

Talvikaudella päivänvalo on vähissä. Mutta silloin kun paistaa, niin katto läpäisee valon, joten halliin asennettavaa omaa valaistusta voi säädellä.

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen