Banderollit esiin Jurvalassa

Taajaman väki on saanut tarpeekseen tempoilevasta tiepolitiikasta. Uusi tiemielenosoitus on luvassa itsenäisyys-päivän aattona.

Matti Riihelä

LUUMÄKI. Vanhat tietaistelukeinot kaivetaan esiin Luumäen Jurvalassa. Kari Taskula ja Vesa Piitulainen pystyttivät perjantaina Kuutostien varteen kylttejä, jotka enteilevät neljän ja puolen vuoden takaisen mielenilmaisun uusintaa.

Vuoden 2008 juhannuksen jälkeen Taavetin ja Lappeenrannan välisen tieosuuden parantaminen on edennyt vain suunnitelma-asteella. Syksyn mittaan suunnitelmatkin ovat joutuneet taas ikävään vastatuuleen, eikä vähiten hiljattain paljastaneen tiemäärärahojen alibudjetoinnin vuoksi.

Jurvalan väki aikookin toistaa nyt vanhan temppunsa ja marssia Kuutostiellä erilaisin konein ja laittein vauhdittaakseen suunnitelmien toteumista sekä osoittaakseen valtion päättäjille, että tie tarvitsee kunnon remontin ja uuden linjauksen Jurvalan kohdalla.

-On taas suoran toiminnan aika, lupasivat Taskula ja Piitulainen.

MIEHET ovat toistaiseksi liikkeellä kahdestaan, mutta he uskovat, että Kangasvarren kyläyhdistys on joukkovoimalla mukana, kun mielenosoituksen suunniteltu H-hetki, itsenäisyyspäivän aatto koittaa.

Taskulan mielestä hallitus on sortunut melkoiseen sekoiluun tiehankkeissa.

-Koko hallitus on näiden asioiden takana, vaikka liikenneministeri on pantu yksin vastuuhenkilöksi, hän näkee.

Vesa Piitulaista harmittaa, että valmiiden tiesuunnitelmien auki repimiseen ja uudelleen suunnitteluun tärväytyy vain aikaa.

PIITULAINEN uskoo, että Kuutostiesuunnitelmien karsiminen tekisi koko suunnitelmasta torson. Taskula huomauttaa, että mielenosoituksella muistutettaisiin jälleen, että Kuutostie todellakin tarvitsee ne 90 miljoonaansa, jotka sille periaatteessa on jo luvattu.

Molempia huolestuttaa se, että nykyisessä hallituksessa ei ole ketään Kaakkois-Suomen edustajaa ja päätöksiä uudesta rahanjaosta on luvassa vasta maaliskuussa.

KUVATEKSTI

Matti Riihelä

Kari Taskula ja Vesa Piitulainen toivat perjantaina Kuutostien varteen uutta mielenosoitusta ennakoivia kylttejä.

Kirjoittaja:
Matti Riihelä