Elina Kemppainen
Kirurgi Hannu Hallikas on kehittynyt nopeaksi. Hän kertoo piirtävänsä ihmisen ruoansulatuskanavan 15 sekunnissa.
Kuvasta kirurgi näyttää potilaalleen, mitä on tämän sisuskaluille tekemässä ja miksi.
Kuva kertoo tulevan leikkauksen lisäksi piirtäjästään. Etelä-Karjalan keskussairaalan kirurgi Hallikas vaalii potilaskontakteja. Se on yksi perusteista, jonka ansiosta Suomen kirurgiyhdistys valitsi hänet vuoden kirurgiksi tällä viikolla.
Palataan perusteluihin tarkemmin hetken päästä, mutta kuunnellaan ensin, mitä Hallikas sanoo potilaista.
Itäsuomalainen mies on valmis laittamaan pään pölkylle uhrihengessä ja sanoo, että tehkää mitä teette. Haluan silti, että potilas ymmärtää operaation. Kuvasta potilas näkee hetkessä, missä esimerkiksi sappi on ja mitä sille tehdään.
Hallikkaan mielestä suomalaisessa kirurgiassa potilaita pitäisi kuunnella enemmän, jotta voitaisiin tarkemmin arvioida, onko leikkaus tosiaan tarpeen.
Suomalaisen kirurgian vaikuttavuutta saadaan parannettua harkintaa lisäämällä, Hallikas sanoo.
Hän toistaa lauseen useamman kerran haastattelun aikana.
Hallikas on leikannut tuhansia eteläkarjalaisia. Eräänä iltana hän teki vaimonsa kanssa laskelmia siitä miten monta. He pääsivät 2 500 ihmiseen.
Hallikas korostaa, että luku on epätarkka. Hän on työskennellyt Etelä-Karjalan keskussairaalassa 1970-luvun puolivälistä asti. Yleiskirurgi on keskittynyt gastrokirurgiaan, mutta leikannut myös lähes kaikkea päästä varpaisiin, urheiluvammoista haimoihin.
Hallikas ei muista, milloin hän tiesi haluavansa lääkäriksi. Imatralla Rauhan synnytyssairaalassa maailmaan tullut poika oli sanonut opettajaäitinsä mukaan jo viisivuotiaana, että hänestä tulee lääkäri.
Perheessä ei ollut lääkäreitä, mutta isän setä Jussi Hallikas Jääsken pitäjästä oli ollut tunnettu kansanparantaja. Hänellä oli ollut vastaanotto Viipurin lääninsairaalassa 1930-luvulla.
30 vuotta sitten minulle tuli jatkuvasti potilaita, joita hän oli joskus hoitanut, Hannu Hallikas muistelee.
Lääkärin ura oli kirkkaana mielessä, kun perhe muutti ensin Pellon kuntaan Pohjois-Suomeen ja jatkoi sieltä Tammisaareen aivan eteläiseen Suomeen.
Kun Hallikas aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa, hänelle oli selvää suuntautua kirurgiaan.
Minulle kaikki muu tuntui erittäin vieraalta. Sisätaudeissa kierto kestää ikuisuuden, niin että polvet tulevat kipeiksi. Se on temperamenttikysymys. Haluan tehdä päätöksiä nopeasti.
Lääketieteen kurssiohjelmakaan ei edennyt Hallikkaan makuun tarpeeksi nopeasti. Onneksi hänen kurssikaverinsa isä työskenteli Tilkan sotilassairaalassa kirurgina. Hallikas sai kurssikaverinsa kanssa ensin katsoa leikkauksia ja myöhemmin leikata itsekin varusmiesten nivustyriä.
Ensimmäinen varsinainen kirurgian kesätyöpaikka oli vanhalla kotipaikkakunnalla Imatralla. Imatran sairaalassa Hallikas joutui tekemään itsenäisesti umpisuolileikkauksen ensimmäisenä päivänään. Vuosi oli 1973.
Ylilääkäri kysyi minulta vain, osaanko intuboida eli asettaa hengitysputken potilaalle. Leikkaustaidoista hän ei kysynyt mitään.
Hallikas oli leikannut Tilkassa kaksi umpisuolta. Leikkaus sujui hyvin.
Ylilääkäriä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Luottoa oli.
Valmistumisensa jälkeen Hallikas tuli töihin Etelä-Karjalan keskussairaalaan. Häntä kiinnosti yleiskirurgin työn monipuolisuus. Mukana Lappeenrantaan muutti tuore psykologivaimo Kirsti.
Pariskunta kotiutui karjalaisten joukkoon ja sai kolme tytärtä.
Hallikas nautti työstään sairaalassa. Hän osallistui innokkaasti nuorten sairaalalääkärien opetuksen kehittämiseen.
Sairaalaan perustettiin tutor-järjestelmä, jossa seniorit ovat nuorten sairaalalääkärien tukena muutenkin kuin ammatillisesti.
Hallikkaan omista tutoroiduista tuli kuin perheen ottopoikia. He kävivät Hallikaiden kotona syömässä pihviä ja kuntosalilla tutorinsa kanssa.
He eivät olleet sen tyyppisiä, että olisivat kapakassa istuskelleet. He olivat kunnianhimoisia ja halusivat oppia.
Kirurgin on pakko pitää huolta kunnostaan raskaiden leikkausten takia. Hallikas oli iloinen, kun sai kaveriksi kuntosalille nuoria miehiä.
Hallikas on osallistunut vuosien varrella kymmenien erikoistuvien lääkärien kouluttamiseen. Vuoden kirurgin valintaperusteissa kiitellään sitä, että rakkaus opettamiseen heijastuu kaikessa osastokierroista kahvipöytäkeskusteluihin.
Hallikas itse sanoo arvostavansa kanssakäymistä oppilaan kanssa.
Jollekin asiat ovat yksinkertaisia heti alusta alkaen. Toinen taas on pöljä aluksi, mutta sitten homma lähtee käymään ja asiat avautuvat hänelle.
Hallikas toteaa, että Lappeenrannassa koulutetuista lääkäreistä on tullut työmiehiä, ei professoreja.
Kirurgia on harpponut valtavia askelia Hallikkaan uran aikana. 1970-luvulla olivat vain ortopedit ja yleiskirurgit. Nykyään kirurgit ovat erikoistuneet. Vaativampia leikkauksia on siirretty yliopistosairaaloihin.
Vaikka ei keskittämällä Suomen mittakaavassa saadakaan merkittävää volyymia, Hallikas sanoo.
Sairauksien hoito on kehittynyt nopeasti.
Hallikas kertoo vuosien aikana hoitaneensa esimerkiksi pohjukaissuolihaavaa kaikilla keinoilla, joita maailmassa on käytetty. Kun ennen osa mahalaukkua poistettiin, nykyään vaiva hoituu lääkekuurilla.
Hallikkaan mukaan ihmisiä myös hoidetaan paljon enemmän kuin ennen. Jos ennen 60 vuotta täyttäneelle sanottiin, että hän on liian vanha leikkaukseen, nyt 90-vuotiaita leikataan.
Ikinä ei ole leikattu niin vanhoja huonokuntoisia ihmisiä näin monipuolisesti.
Pitkältä uraltaan mieleenpainuvinta leikkausta Hallikas ei muista. Hänelle jäävät mieleen ihmiset ja heidän tarinansa.
Hannu Hallikas
Syntynyt 28.5.1949 Imatralla.
Lääketieteen lisensiaatti 1974.
Perhe: vaimo, kolme lasta ja kolme lapsenlasta.
Asuu Lappeenrannan
Huhtiniemessä.
Aloitti Etelä-Karjalan keskus-
sairaalassa 1975, ensin apulaislääkärinä ja vuodesta 1982 alkaen erikoislääkärinä.
Harrasti pitkään lenkkeilyä, kunnes joutui luopumaan siitä välilevyongelmien takia.
Vihaa luonnon saastuttamista ja kantaa huolta Pien-Saimaan tilasta.
Rentoutuu kesämökillä Ruokolahdella erämaan keskellä.