Categories
Artikkelit

Musiikkiluokatkin listoilla

Lappeenrannassa mietitään säästökohteita kouluissa ja päiväkodeissa. Puolen miljoonan euron säästöt merkitsevät supistuksia monessa paikassa.

Timo Laitakari

Lappeenranta. Musiikkiluokkien lopettaminen on yksi mahdollinen säästökohde Lappeenrannassa. Valtuusto päätti maanantaina, että kasvatus- ja opetustoimen kuluja pitää leikata ensi vuonna puolella miljoonalla eurolla.

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Tuija Willberg kertoo, ettei nykyisiin musiikki- tai muihin erityisluokkiin ole tarkoitus puuttua. Säästöjä haettaisiin jättämällä uudet musiikkiluokat perustamatta.

Jos kolmannen luokan musiikkiluokkaa ei syksyllä perustettaisi Kimpiseen, saataisiin siitä ensi vuonna 30?000 euron säästö. Seuraavina vuosina kustannukset vähenisivät noin 60?000 euroa vuodessa.

Virkamiehet ovat listaamassa päättäjille mahdollisia säästökohteita. Vaihtoehtoja ei ole hirveästi, sillä valtuusto linjasi, ettei Lappeenranta-lisään kosketa.

Willbergin mukaan leikkauksia haetaan sellaisista kohteista, jotka eivät ole lakisääteisiä.

Uhan alla ovat muun muassa avoimet päiväkodit, aikuislukio ja kansalaisopiston avustukset.

Luottamushenkilöt linjaavat asiaa kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 19. joulukuuta. Lautakunta käsitteli leikkauslistaa jo syyskuussa, mutta päätyi silloin vain pyytämään lisärahaa. Nyt asiaan pitää palata.

Willberg pitää vaadittavan säästön löytämistä vaikeana, sillä tuntikehykseen eli luokkakokoihin ei haluta puuttua. Perusopetuksessa luokkakokojen kasvattaminen on hankalaa, sillä valtiolta on saatu erillistä rahoitusta juuri ryhmäkokojen pienentämiseen.

Jos säästöjä haetaan luokkakokojen kasvattamisella, se voisi tarkoittaa perusopetuksessa jopa yli 30 oppilaan yhdysluokkia. Edessä olisi myös A2-kielten opetuksen lopettaminen ja valinnaisaineiden vähentäminen.

Myös lukioissa opetusryhmien koot kasvaisivat ja kurssitarjonta vähenisi etenkin lyhyissä kielissä.

Willbergin mukaan yksi listan vaihtoehto on oppilaskohtaisten määrärahojen alentaminen. Se tarkoittaisi, että esimerkiksi oppilaiden tarvitsemiin koulukirjoihin, vihkoihin ja kyniin olisi vähemmän rahaa käytettävissä.

Puolen miljoonan euron säästöstä 150?000 euroa saadaan, kun Alakylän koululaiset muuttavat parakeista Kimpisen kampukselle. Säästö tulee parakkien vuokrasta.

Hallintokuluista säästäminenkin on Willbergin mukaan hankalaa. Hallinnon kulut ovat pääosin palkkoja: kaikkeen muuhun rahaa menee vuodessa yhteensä vain 300?000 euroa.

Kaupunginhallituksessa esillä oli koulujen aluerehtoreista ja päiväkotien aluejohtajista luopuminen. Ainakaan aluerehtoreiden osalta säästöä ei saada moneen vuoteen, sillä rehtoreiden kanssa on työsopimukset tehty vuoteen 2016.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari