Categories
Artikkelit

Vesivahinko kasteli kylpylän

Lappeenrannan arvorakennuksen avautuminen uudiskäyttöön lykkääntyy ensi vuoden puolelle.

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan vanha kylpylä ei avaudukaan hotellikäyttöön joulukuussa. Vastaremontoitu rakennus joutui uudelleen remonttiin vesivahingon takia.

Vesivahinko sattui 12. marraskuuta. Rakennuksessa testattiin sprinklerijärjestelmän toimivuutta, jolloin järjestelmään kuuluvan putken liitos petti.

Vettä ryöppysi parinkymmenen minuutin ajan. Sitä levisi toisen kerroksen huoneiden lattialle, käytävään ja ensimmäiseen kerrokseen, myös välipohjan läpi.

Pinnat ja rakenteet kastuivat isossa osassa rakennusta. Niiden kuivattaminen ja uusiminen kestää todennäköisesti ensi vuoden puolelle.

– Arviolta 200 000-300 000 euroa, Lappeenrannan Yritystila Oy:n toimitusjohtaja Timo Hämäläinen haarukoi vesivahingon korjauskuluja, jotka aliurakoitsijan vakuutusyhtiö luultavasti korvaa.

Hämäläinen harmittelee hartaasti tapahtumaa: pitikin sattua kaupungin arvokkaimpiin kuuluvassa rakennuksessa, joka juuri saatiin kuntoon.

Rakennuksen kuivattaminenkin pitää hänen mukaansa hoitaa huolellisesti.

– Vesivahinko on tällaisessa talossa ihan eri asia kuin betonirunkotalossa.

Onni onnettomuudessa oli Hämäläisen mukaan se, että paikalla oli porukkaa, jotka osasivat tukkia vuodon vääntämällä pääventtiilin kiinni.

Yritystila remontoi vanhan kylpylän kylpylähotelliksi KK-Kunto Oy:n käyttöön.

– Kyllähän tämä harmittaa, oli orientoiduttu siihen, että hotellihuoneet saadaan kalustetuksi ja käyttöön joulukuussa, sanoo KK-Kunnon aluejohtaja Saila Alander.

Kylpylähotellin avajaisia aiottiin viettää 12. joulukuuta. Ensimmäiset hotellivieraat olivat tulossa jo huomenna 1. joulukuuta.

– Onneksi meillä on toisella puolella hotellihuoneita käytössä, Alander sanoo.

Toinen puoli on Lappeenrannan kylpylän uusi puoli Ainonkadun varressa. Vanha kylpylä on sen vastapäätä Saimaan rannassa.

Vanhan kylpylän pohjakerrokseen palautetaan kylpylä- ja kuntoutustoiminta, kahteen ylempään kerrokseen remontoitiin 28 hotellihuonetta.

Niitä oli Alanderin mukaan varattu joulukuuksi pääasiassa lomailukäyttöön. Nyt varaukset on peruttu, eikä uusia oteta todennäköisesti ennen kuin ensi vuonna.

Vanhan kylpylän vesivahingosta kertoi ensimmäisenä Etelä-Karjalan radio.

Kuvateksti

Leena Sallinen

Lappeenrannan vanhan kylpylän pihalla on vielä rakentajien rompetta. Rakennuksen sisäremontti oli viimeistelyjä vaille valmis ennen vesivahinkoa, mutta kalusteita taloon ei ehditty tuoda.

Satavuotias saa hotellivieraita

Lappeenrannan vanha kylpylä (kylpylaitos) valmistui vuonna 2012.

Rakennuksen omistaa Lappeenrannan kaupunki, joka vuokrasi sen Yritystilalle.

Yritystila remontoi rakennuksen ja vuokraa sen edelleen KK-Kunto Oy:lle.

KK-Kunto on vuokrannut myös kylpylän uuden puolen, joka on Yritystilan omistuksessa.

KK-Kunto vastaa kylpylä-, kuntoutus- ja hotellitoiminnasta molemmissa rakennuksissa.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen