Categories
Artikkelit

Vuoksenniska kihisi lukiosta

Niskalla ei keskusteltu lukion lakkauttamisesta. Kaupunginosa kihisi ikääntyvien ihmisten suulla synkistä suunnitelmista.

Hannu Ojala

IMATRA. Suunnitelma Vuoksenniskan lukion lopettamisesta aiheuttaa kitkerää arvostelua Vuoksenniskalla.

Tiistain keskustelutilaisuudessa paikalla oli pienenä vähemmistönä lukiolaisten vanhempia. Vaikka asia oli tällä hetkellä omakohtainen vain neljälle kuulijalle, se ei laimentanut keskustelua.

Lukiopäätöksen nähtiin heijastelevan yleisemmin suhtautumista kaupunginosaan. Lähes ainoan kiitoksen opetustoimessa virkamiestyönä valmistellulle lukioselvitykselle antoi Vuoksenniskalla asuva ja koulun omakohtaisesti tunteva Jari Riikonen.

-Täytyy antaa onnittelut, että tällä kerralla selvityksessä on jonkinlaista ammatillista osaamista. Edellisellä keralla selvitys antoi tiedotusvälineille ja päättäjille täysin valheellista tietoa, Riikonen tiivisti tunnot yli tunnin kestäneen selvityksen esittelystä.

Virkamiestyötä esitteli Vuoksenniskan rehtori Mika Strömberg.

-Lukioselvitys on tehty pedagogisesta näkökulmasta, ja olemme tehneet sen sillä vahvuudella, joka meillä asiantuntijoina on.

Selvityksen lopputuloksena Vuoksenniskan lukio loppuu. Opiskelijat ja opettajat saavat tilat Mansikkalasta osana yhteislukiota.

Strömbergin esittelemän työryhmän näkemyksen mukaan oppilaiden valinnaisuudet paranevat, opettajien työtunnit saadaan täyteen ja muutaman vuoden sisällä tilaa riittää Mansikkalassa kaikille.

Kuulijat eivät olleet samaa mieltä.

Ammattioppilaitoksessa opettava Seppo Hintsanen vakuutti, että esimerkiksi tilat Mansikkalassa eivät tule riittämään.

-Ja miksi koskaan ei puhuta liikkeestä, että IB-lukio ja Itä-Suomen koulu voisivat muuttaa Vuoksenniskalle?

Vastaus tuli IB:n osalta myöhemmin yhteislukion rehtorin Aapo Ropposen suulla, eikä se jättänyt tulkinnoille varaa. IB-lukion sveitsiläinen taustataho ei suostu Imatralla toimimaan muualla kuin Mansikkalassa.

Mansikkalan evakkotilojen vaihtoehdoksi Hintsanen esitti lukiolle tyhjillään olevia Sokoksen tiloja. Takarivissä istuneet Vuoksenniskan lukion opettajat eivät olleet aivan samaa mieltä. He muistuttivat, että olisi hyvä että lukiolaiset voisivat opiskella oikeissa koulutiloissa.

Myös raha kiinnosti kuulijoita.

Selvityksen mukaan oppilaskohtainen kustannus Vuoksenniskan lukiossa on tällä hetkellä 13 100 euroa vuodessa. Yhteislukiossa oppilas maksaa 6 200 euroa vuodessa.

-Jos jatkamme kahdessa lukiossa on oppilaskohtainen kustannus vuonna 2015 jo 9 000 euroa vuodessa ja yhdessä lukiossa 7 500 euroa vuodessa, Strömberg alusti.

Vajaa kymmenen vuotta sitten edellisen lukiokeskustelun ärsyttämät kuulijat kummastelivat lukuja. Silloin koulukohtaisessa vertailussa oppilaspaikka oli halvempi Vuoksenniskalla kuin Mansikkalassa.

KUVATEKSTI

Heidi Veijalainen

Keskustelutilaisuus houkutteli runsaasti ihmisiä paikalle. Edessä Tapani Lautamies, hänen takanaan Ossi Martikainen.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala