”Pieni säästö, iso menetys”

Musiikkiluokkien kohtalo on kasvatus- ja opetuslautakunnan käsissä parin viikon päästä. Vanhaa ja toimivaa instituutiota ei olisi helppo lakkauttaa.

Sari Pullinen

Lappeenranta. Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimen etsiessä säästökohteitaan puheissa on vilahdellut myös musiikkiluokkien lakkauttaminen. Nykyiset jatkaisivat toimintaansa, mutta uusia ei perustettaisi.

Kasvatus- ja opetustoimen johtaja Tuija Willberg on yrittänyt löytää säästöjä 500 000 euron edestä. Lautakunnan pohdinnassa säästökohteet ovat 19. joulukuuta.

Lappeenrannan musiikkiopiston rehtori Hannele Piippo-Fair puolustaa 40-vuotista musiikkiluokkainstituutiota.

— Tämä on erinomainen kaupungin kädenojennus lapsiperheille, joille musiikkiopintojen kustannukset voivat olla kynnyskysymys. Musiikkiluokat tasapuolistavat perheitä positiivisella tavalla. Säästöt olisivat olemattomat menetyksiin nähden, hän näkee.

Piippo-Fair laskee, että yhtä musiikkiluokan oppilasta kohden kaupunki maksaa 366 euroa musiikkiopiston lukukausimaksuja. Viiden musiikkiluokassa opiskellun vuoden aikana summa on 1 830 euroa lasta kohden.

Vuodessa kaupunki maksaa reilut 40 000 euroa musiikkiluokkalaisten lukukausimaksuja. Tuo summa on osa kaupungin vuosittain musiikkiopistolle myöntämää kokonaisavustusta.

— Nyt kun tehdään Kimpisen kampusta, musiikkiluokkien toiminta voisi kehittyä huikeasti ja myös laajentua lukioon. Kasvumahdollisuudet ovat erinomaiset, Piippo-Fair sanoo.

Yhteistyö kaupungin ja musiikkiopiston kesken on toiminut hänestä hyvin ja palvellut kumpaakin.

— Musiikkiharrastus ei ole jääkiekkoharrastusta kalliimpaa. Hakijoita musiikkiluokille on paljon, enemmän kuin pystytään ottamaan.

Vuosittain musiikkiluokalle valitaan vajaat 30 oppilasta.

Musiikkiluokkien lakkauttaminen olisi Tuija Willbergin mielestä kipeä toimenpide, mutta helppoja eivät olisi muutkaan vaihtoehdot. Tällä hetkellä Willberg ei usko, että leikkuri kohdistuisi musiikkiluokkiin, mutta kaikkia niitä palveluja, jotka eivät ole lakisääteisiä, on jouduttu tarkastelemaan kriittisesti.

— Olisi äärettömän harmillista ja surullista, jos niin pitkäaikainen kehitystyö jouduttaisiin lakkauttamaan, Willberg sanoo.

Alaluokkien musiikkiluokista koituu kuluja siksi, että niistä muodostuu ylimääräinen opetusryhmä kuhunkin ikäluokkaan.

Musiikkiluokkien kanssa säästösyyniin ovat joutuneet englanninkieliset luokat. Musiikkiluokkien lakkauttamisesta koituva säästö olisi ensi vuonna 30 000 ja seuraavina vuosina 60 000 euroa vuodessa. Yläkoulussa erityispainotteisia luokkia on useita, muun muassa jääkiekkopainotteinen luokka. Ne eivät lisää ryhmien määrää.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Alakylän koulun 6M-luokkalaiset istuivat perjantaina matematiikan tunnilla. Luokkaa on elokuusta asti opettanut Hanna Rautiainen.

Musiikkiluokat Lappeenrannassa

Oppilaat voivat opiskella oman lähikoulun vaihtoehtona 3. luokalta alkaen musiikkiluokalla.

Musiikkiluokat ovat toimineet Alakylän koulussa vuodesta 1967 ( 2013 syksystä alkaen Kimpisen yhtenäiskoulussa) ja yläluokilla Kimpisen koulussa.

Jokaisella oppilaalla on oma soitin, jota opetetaan Lappeenrannan musiikkiopistolla. Kaupunki kustantaa musiikkiopisto-opetuksen 3. luokan alusta 7. luokan loppuun.

Ala-asteen ajan teoria- ja tapailuopetuksesta huolehtivat musiikkiluokkien opettajat.

Lähde: Lappeenrannan kaupungin nettisivut

Kirjoittaja:
Sari Pullinen