Eksote julisti sijaiskiellon

Ostolääkäreitä eikä muutakaan hankita. Parikkalan virka-ajan ulkopuolinen päivystys loppuu toistaiseksi.

Anne Kotiharju

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri repii vielä joulukuussa kasaan 0,7 miljoonan euron yllätyssäästöjä. Ne tulevat jo haussa olleiden 1,6 miljoonan euron säästöjen lisäksi. Ostopalvelujen supistamisen takia ei oteta ostolääkäreitä eikä rekrytointikiellon takia muutakaan henkilöstöä. Hankintoja ei tehdä.

-Tähän jouduttiin, koska meillä ei ole rahaa. Kunnat eivät rahoita tarpeeksi, perustelee toimitusjohtaja Pentti Itkonen.

Itkonen ohjeisti esimiehiä lisäsäästöistä. Asia on käyty läpi myös henkilöstöjärjestöjen kanssa.

Itkonen antaa ymmärtää, että tämä kuuri on vasta alkusoittoa.

-Palveluverkon supistamisia on varmasti edessä, ei sille mitään mahda. Alijäämää kehittyy niin hurjaa vauhtia, että on pakko käynnistää toimenpiteitä. Nyt vedettiin tiukille, mutta alkuvuonna vielä tiukemmalle, povaa Itkonen.

Itkonen luonnehtii pitkin syksyä haettuja ja nyt haettavia säästöjä näpertelyksi.

-Eiväthän nämä toimenpiteet missään tapauksessa riitä. Pitää olla paljon järeämpiä toimenpiteitä, jotta kuntien toivoman tasoisessa budjetissa pysyttäisiin.

Vuodenvaihteen jälkeen kuuria saatetaan pakon edessä joutua hölläämään.

-On esimerkiksi selvitettävä hoitotakuuasioita, ettei tule uhkasakkoja.

Loppuvuoden säästöistä ei tiedotettu julkisuuteen. Hallituksen puheenjohtajan Ilpo Hakulan (kok.) mielestä kyseessä on normaalit operatiiviset toimenpiteet, joista ei ollut tarpeen erikseen tiedottaa.

-Tämä on vain joidenkin viikkojen rykäisy. Uskon, että se vaikuttaa palveluihin äärettömän rajallisesti. Kun juuri hyväksytty lisätalousarviokin uhkasi ylittyä, oli paikallaan jarruttaa.

Säästöjen haussa on onnistuttu ja epäonnistuttu. Viikko-osastokokeilu piti keskeyttää. Hammashuollon ostopalvelujen vähentämien taas tuo säästöjä. Etenkin lääkärit ovat vaihtaneet lomarahoja vapaiksi.

Vanhusten palveluissa on haettu 360?000 euron säästöjä. Laitoshoidossa on ollut sijaiskielto ja asumispalvelujen ostoja on lykätty.

Talousjohtaja Liisa Mänttäri huomauttaa, että vaikka säästöt saataisiinkin kasaan, joka tapauksessa tältä vuodelta kertyy alijäämää 11,1 miljoonaa euroa.

Kesällä Eksote oli jo sopinut kuntien kanssa, että kunnat lisäävät maksuosuuksiaan 4,7 miljoonalla eurolla ja Eksote hakee vastaavasti 4,8 miljoonan säästöt. Eksote pystyy tavoittelemaan vain 1,6 miljoonan säästöjä.

Potilasvakuutusmaksut toivat vielä äsken vajaan miljoonan euron lisäyllätyksen. Imatran osuus on vajaat 0,2 miljoonaa ja Eksotelle jää 0,7 miljoonan euron lisäsäästöjen haku.

Eksote säästää joulukuussa

Rekrytointikielto.

Vain välttämätön ostopalvelu hankitaan.

Parikkalan virka-ajan ulkopuolinen päivystys lopetetaan toistaiseksi.

Avoterveydenhuollon lääkäripalvelujen ostoa supistetaan.

Hankintakielto muissa palveluissa ja hankinnoissa.

Jononpurkutyö ja lisätyön tekeminen kielletty.

Matkustuskielto.

Koulutukseen osallistumisen kielto.

Palkattomat lisävapaat hallintohenkilöstöllä.

Jos on välttämätön tarve poiketa kiellosta, luvan antaa asianomainen vastuualuejohtaja.

Lähde: Pentti Itkosen viesti esimiehille

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju