Kuopio vastaa hätäpuheluihin

Eteläkarjalaisia palveleva hätäkeskus toimii nyt Kuopiossa. Ensi vuonna Kuopion hätäkeskus vastaa arviolta yli 530 000 hätäpuheluun vuodessa.

Heikki Sairanen

ETELÄ-KARJALASTA soitettuun hätäpuheluun vastataan Savossa. Matkaa Lappeenrannasta Savon sydämeen tulee reippaasti yli 200 kilometriä. Välimatka ei näy eikä tunnu kuitenkaan missään.

-?Toiminta on sujunut hyvin. Toki jotain pientä hienosäätöä meillä on edelleenkin, kuten esimerkiksi hakemalla haetaan tietojärjestelmästä tietojen syöttötyön yhteydessä syntyneitä mahdollisia virheitä, mutta pääsääntöisesti hätäkeskusten yhdistäminen onnistui hyvin, sanoo Kuopion hätäkeskuksen päällikkö Kari Nevalainen.

Suurimpana haasteena tällä hetkellä on Kuopion hätäkeskuksen työyhteisön muodostaminen, yhteisten ”pelisääntöjen” löytäminen.

-Yhteensovittamista on, kun ennen meillä oli noin 40 työntekijää, mutta nyt yli sata, Nevalainen toteaa.

ITÄ-SUOMEN neljän hätäkeskuksen toiminta Kuopiossa on sujunut ilman suurempia ongelmia. Kouvolan hätäkeskus muutti Kuopioon joulukuun alussa. Aiemmin samaan yksikköön keskitettiin myös Joensuun ja Mikkelin hätäpuhelut.

-Vaikka hätäilmoitus käsitellään nyt Kuopiossa, hätätilanteessa apu tulee edelleen paikallisilta viranomaisilta, Nevalainen muistuttaa.

Hätäkeskuksesta tehtäviä välitetään viiteen eri pelastuslaitokseen, viidelle poliisilaitokselle ja kuuteen sairaanhoitopiiriin.

KUOPIOSSA vastataan Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hätäpuheluihin. Pinta-alaltaan toiminta-alue kattaa Suomesta neljäsosan. Kuopion hätäkeskus vastaa ensi vuonna arviolta yli 530?000 hätäpuheluun vuodessa.

Kuopiossa hätäkeskuspäivystäjät toimivat kartan ja avunpyytäjien antamien tietojen varassa.

-Avunpyytäjän on aina muistettava kertoa kunta sekä kylä tai kaupunginosa, josta soittaa. Myös osoitemerkintöjen maaseudulla on oltava kunnossa, Nevalainen korostaa.

JOULUN pyhät ja vuodenvaihde ovat kiireisiä aikoja hätäkeskuksille. Nevalaisen mukaan juhlapyhät ovat hätäkeskuksissa ruuhkaisinta aikaa.

-Niin oli myös mennyt joulu ja sitä on varmasti myös nyt vuodenvaihde.

Hätäkeskuksille tulee paljon sille kuulumattomia puheluja.

Nevalainen korostaa, että hätänumero 112 on tarkoitettu vain kiireelliseen ja todelliseen avuntarpeeseen, kun tiedetään hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa.

KUVATEKSTI

Janne Lehtonen

Kouvolan hätäkeskus muutti joulukuun alussa Kuopioon, jossa toimii nyt myös eteläkarjalaisia palveleva hätäkeskus.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen