Categories
Artikkelit

Frisbeegolf lentää kesällä Joutsenossa

Kalle SipiläinenJOUTSENON urheilukentän länsipuolelle on nousemassa ensi kesäksi 18-väyläinen frisbeegolfrata.Lappeenrannan liikuntatoimenjohtajan Ilkka Oksmanin mukaan tarkoitus on rakentaa laadukas rata, joka samalla purkaisi painetta Pikisaaren radalla. Pikisaaren 9-väyläinen rata on ollut kesäisin erittäin ruuhkainen. Lisäksi ainakin sen metsäväyliä ollaan poistamassa, koska luonnonsuojelupiirin mukaan kyseinen metsä on uhanalaista aluetta.— Joutsenossa rata on tarkoitus rakentaa kaupungin omistuksessa olevaan kangasmaastoon, jossa kulkee valaistuja latuja. Pikkusen joudutaan ehkä väyliltä puita poistamaan, mutta aika luontevasti rata saattaisi sinne syntyä, kertoo Oksman. Lajin harrastajien toivelistalla olisi saada täysimittainen rata myös Lappeenrannan keskusta-alueelle.Paikallinen seura Willimiehen Disc Golf ry on ollut itsekin aktiivisesti etsimässä radalle mahdollisia paikkoja. Seura on myös tarjoutunut toteuttamaan radan yhdessä kaupungin kanssa.— Tällaista isompaa kaupungin omistuksessa olevaa maa-aluetta on haettu, mutta järkevällä tavalla riittävän laajaa alaa ei oikein löydy, sanoo Oksman.Voisalmeen kaavailtu rata kaatui asukkaiden vastustukseen. Ruoholammen koulun viereen rakentaminen olisi puolestaan tullut maaston takia liian kalliiksi. Muita kartoitettuja paikkoja ovat ainakin Huhtiniemi, Mattilanlammen ympäristö ja Muukon ampumaradan alue.Joutsenon frisbeegolfrata toteutetaan kuntaliitossopimuksessa Joutsenon Energia Oy:n arvoon sidotuilla varoilla.

Kalle Sipiläinen

Kirjoittaja: