Pysähdyttäviä hetkiä matkan varrelta

Juha Haikolalle on jäänyt luontoretkiltään paljon vaikuttavia mieli- ja valokuvia.

Lappeenranta. Luontokuvaaja Juha Haikolan näyttely vie katsojan Saimaan rannoilta Lapin tuntureille ja Jäämerelle. Mielikuvia matkan varrelta -näyttelyyn on valikoitunut kuvia Haikolan lukuisilta luontoretkiltä.

Retkeilet paljon luonnossa niin täällä kotiseudulla kuin Lapissa. Kerro jokin ikimuistoinen näky, joka on tallentunut verkkokalvollesi näiltä reissuilta.

— Lappeenrannan Niemisenselän rannalla koettu koko taivaan yli, eri väreissä levittäytynyt revontulien ilotulitus jäi kyllä meikäläisen verkkokalvoille ikuisesti. Se tapahtui 2000-luvun alkupuolella, mutta vastaavaa en ole sen jälkeen kokenut pohjoisessakaan.

— Olen etuoikeutettu, koska rengastan lintuja. Koskaan ei unohdu Lapissa lähes lentokykyisten kotkanpoikien siipien leyhyttely ja uhittelu, kun poikaset tuijottavat terävällä katseellaan pesälle kiivennyttä rengastajaa ja ovat valmiita käymään rauhanhäiritsijän kimppuun koko voimallaan. Silloin voi kuvitella niiden sanovan käskevästi: älä tule lähemmäksi tai täältä tulee kynttä.

Mikä on harvinaisin lintu tai eksoottisin eläin, johon olet retkilläsi törmännyt?

— Minulle riittävät nämä aivan tavalliset lajit, joten harvoin törmään mihinkään eksoottiseen lintulajiin tai eläimeen. Susi taitaa olla harvinaisin nisäkäs, jonka olen metsässä nähnyt.

— Ruokolahdella muutama vuosi sitten toukokuussa olimme veljeni kanssa varhain aamulla rengastamassa, kun kaksi metsäjänistä tuli yllättäen aivan auton lähelle. Ihmettelimme, miksi jänöt tulivat noin lähelle. Hetken päästä homma valkeni, kun susi jolkotteli niiden perässä aivan auton vierelle ja pysähtyi pitkäksi aikaa tuijottamaan meitä.

Jos sinun pitäisi valita Etelä-Karjalan kaunein paikka, mikä se olisi?

— Saimaa kokonaisuutena on mielestäni kauneinta, mitä Etelä-Karjala tarjoaa. Jos ei pysytä Etelä-Karjalan alueella, niin Lietvesi Puumalan alueella on kokonaisuutena ehkä kauneinta Saimaata.

— Parikkalan Siikalahdella kannattaa käydä kevät- ja kesäöinä kuuntelemassa moniäänistä yölaulajien konserttia.

Retkeilet yhdessä perheesi kanssa. Keitä siihen kuuluu?

— Vaimoni Marja ja kolme poikaa Antti, Hannu ja nuorimmainen Ville. Kaksi vanhinta eivät enää juuri liiku meidän mukana.

Miten aikoinaan sait lapset innostumaan mukaan luontoon?

— Kaksi vanhinta poikaani olivat nuorina linturetkillä liikaakin mukana, joten heitä eivät aikuisina linnut juuri kiinnosta. Nuorin poika Ville on kiinnostunut valokuvaamisesta ja myös linnuista. Hän kyllä lähtee retkille mukaan mielellään.

Mielikuvia matkan varrelta -näyttely on esillä 27. maaliskuuta asti Galleria-aulassa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, joka on myös Haikolan työpaikka.

Hän on työskennellyt yliopistossa tutkimusteknikkona yli 30 vuotta. Lintuharrastaja hän on ollut pikkupojasta alkaen.

Etelä-Karjala-instituutin järjestämä näyttely on Haikolan ensimmäinen oma näyttely. Aiemmin hänen kuviaan on ollut esillä Savitaipaleen kamerakerhon yhteisnäyttelyssä.

Kuvateksti

Juha Haikola

Taistelevat teeret.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto