Jussi Markkanen torjuu EV Zugia kohti Sveitsin liigan loppuotteluita. Ensi kauden suunnitelmat ovat avoinna. Paluu SaiPaan on yksi vaihtoehto.
Jussi Markkanen torjuu EV Zugia kohti Sveitsin liigan loppuotteluita. Ensi kauden suunnitelmat ovat avoinna. Paluu SaiPaan on yksi vaihtoehto.
Minna Väyrynen on Suomen toiseksi vanhimman golfseuran ensimmäinen naispuheenjohtaja.
Marian aukio suunnitelmissa. Cityparkista tulevia porrasnousuja, hissikuiluja sekä ilmanvaihtokanavia ei ehkä onnistuta sijoittamaan liikerakennuksiin. Tilanne on sekava.
Elävä Linnoitus syntyy vastaajien mukaan pienistä paikan henkeen liittyvistä tapahtumista. Isojen yleisötapahtumien pelätään tuhoavan herkkää ympäristöä.
Kuntien tiukka rahan-jakolinja ajaa Eksoten pikavippien tielle.
Tilakeskuksen johtajan mukaan makasiinista voisi tehdä esimerkiksi toimisto-, liike- tai luokkatilan.
Sairaalakeittiön sulkeminen korjauksen ajaksi on iso ruljanssi. Varsinkin silloin, kun se joudutaan tekemään suunnitelmista poiketen etuajassa.
Teltat sopisivat Lappeenrannan Huhtiniemeen myös tulevina vuosina. Leirintäaluetoiminnan jatkaminen Huhtiniemessä on kaupungille halvin vaihtoehto.
Ilpo LeskinenLappeenrannan Energia on tutkinut myös Joutsenon Haukilahden pohjavesiesiintymää.Sieltä saadaan kahdesta kaivosta pumpattua kaksi tuhatta kuutiometriä vuorokaudessa. Se on sama määrä, jonka Ilottulan ja Puslamäen vedenottamot yhteensä tuottavat.Käyttöpäällikkö Riitta Moisio kertoo, että Haukilahden vesi on tarkoitus saada käyttöön parin vuoden aikana. Tänä vuonna aloitetaan suunnittelu ja käynnistetään tarvittavat lupaprosessit.Haukilahdesta rakennetaan putki Ilottulan vedenottamolle. Samassa yhteydessä Lappeenrannan ja Joutsenon vesijohtoverkostot yhdistetään toisiinsa. Investointi maksaa noin puolitoista miljoonaa euroa. Näin saadaan yhtenäinen verkosto Lappeenrannasta Imatralle, sillä Joutseno ja Imatra ovat jo yhdessä putkessa. Imatra saa osan juomavedestään Myllypuron vedenottamosta ja Joutseno valtaosan.Haukilahden vedenotto kuivattaa lähimpien talojen kaivoja. Moision mukaan tällaiset asiat neuvotellaan ja ratkaistaan tapauskohtaisesti.
Pohjaveden johtaminen Taipalsaaren Pönniälänkankaalta Lappeenrantaan maksaa 18 miljoonaa euroa. Vettä on saatavissa riittävästi.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |