Petteri Värtö
Lappeenranta. Ohjelmatoimisto Eastway järjestää kaksipäiväisen kaupunkifestivaalin Lappeenrannan kauppatorilla heinäkuussa. Ohjelmatoimisto valitsi paikaksi kauppatorin olemassa olevan infrastruktuurin vuoksi. Eastway tutustui lukuisiin mahdollisiin tapahtumapaikkoihin viime viikolla.
Ohjelmatoimisto aikoo järjestää vastaavia kesätapahtumia myös muissa suomalaisissa kaupungeissa. Aiemmin Eastway on toteuttanut kaupunkifestivaali-konseptiaan muun muassa Lahdessa. Operatiivinen johtaja luonnehti konseptia alkuvuodesta ketteräksi pöhinäksi eikä tuhansien ihmisten yleisömereksi.
Samassa yhteydessä hän totesi, että ensimmäinen festivaalivuosi on investointi tulevaisuuteen. Lahdessa festivaali on kerännyt 2 0003 000 ihmistä päivässä.
Kauppatorin kaupunkifestivaali kulkee nimellä Lappeenrannan Yöt. Sen ajankohta on 12.13. heinäkuuta. Etelä-Saimaan tietojen mukaan kaksipäiväisen festivaalin ensimmäisenä iltana perjantaina soi rock, ja lauantain ohjelmisto on vähän popimpaa. Artistikiinnitykset ovat kovaa kotimaisen rockin kärkikastia.
Etelä-Saimaan tietojen mukaan kauppatorin festivaalilavalle nousevat muun muassa Apulanta, Cheek, Klamydia ja PMMP. Etelä-Saimaa uutisoi festarista helmikuun alussa, jolloin esiintyjäniminä olivat esillä myös Kolmas nainen ja Neljä ruusua.
Eastway tiedottaa artistikiinnityksistä ja festivaalista lähipäivinä.
Festivaalialue on keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa, ja sen ympärillä on isoja asuintaloja. Lappeenrannan Yöt ei ole kaupungin teknisen toimen edustajan mukaan herättänyt toistaiseksi lainkaan vastustusta alueen asukkaissa tai yrittäjissä, toisin kuin Linnoitukseen kaavailtu Rakuuna Rock -festivaali.
Kauppatorilla ei ole aiemmin järjestetty vastaavia musiikkitapahtumia, joten torin autioitumisesta huolissaan olevat kaupunkilaiset ja yrittäjät ovat pikemminkin yllättäneet kaupungin festivaalin puuhamiehen. He ovat olleet pääasiassa myönteisen innoissaan paikan mahdollisesta elävöitymisestä edes hetkellisesti.
Lappeenrannan Yöt -festivaali tarvitsee kovia artistinimiä. Ohjelmatoimisto Eastwayn tavoitteena on aiempien tietojen mukaan pitkäaikainen kaupunkifestari.
Festivaalilla on lisäksi sama ajankohta kuin isoihin rockfestareihin luettavalla Joensuun Ilosaarirockilla, joten kilpailu rockkansan suosiosta käynee kovana.
Lappeenrannan kesän rockfestivaalitarjonnan Lappeenrannan Yöt kaksinkertaistaa. Rakuuna Rock on tarkoitus järjestää viikko kauppatorin festarin jälkeen.