SAIMAA. Nopea vedenpinnan lasku uhkasi murtaa rantajäät ja tuhota pesiä. Norppalaskenta toi silti hyvän tuloksen.
SAIMAA. Nopea vedenpinnan lasku uhkasi murtaa rantajäät ja tuhota pesiä. Norppalaskenta toi silti hyvän tuloksen.
Liisa KukkolaMusiikki Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunginorkesterit pyrkivät saamaan orkesteriyhteistyön pysyvämmälle mallille.Liisa KukkolaLappeenrannan ja Mikkelin kaupunginorkesterit selvittävät uudestaan yhteistyömahdollisuuksiaan.-Kummankin orkesterin resurssit ovat niukat, eikä uusia ole luvassa. Kahden alamittaisen orkesterin yhteistyöstä voisi löytyä keinoja tavoittaa lisää yleisöä ja sitä kautta vankistaa oman rahoituksen osuutta, Mikkelin kaupunginorkesterin intendentti Nikke Isomöttönen sanoo.-Pyrimme saamaan yhteistyön pysyvämmälle ja pitkäjänteisemmälle pohjalle. Tällä hetkellähän yhteistyö tarkoittaa muutamaa vuosittaista yhteiskonserttia vailla sen suurempaa suunnitelmaa, Lappeenrannan orkesterin intendentti Milko Vesalainen sanoo.Edellinen selvitys orkestereiden yhteistyöstä päättyi vuonna 2008, kun Suomen kulttuurirahaston myöntämä apuraha loppui.Nyt sekä Etelä-Karjalan että Etelä-Savon maakuntaliitto rahoittaa yhteistyöselvitystä kumpikin 35 000 eurolla, loput hankkeen rahoituksesta, 70 000 euroa tulee Lappeenrannalta ja Mikkeliltä, tosin orkestereiden omista budjeteista.Reilut viisi vuotta sitten orkesteriyhteistyö kohtasi ennakkoluuloja niin Lappeenrannassa kuin Mikkelissäkin. Mikkelissä pelättiin isomman valtaavan pienemmän. Sadan kilometrin välimatka rassasi soittajia kummassakin orkesterissa.-Edellisellä kerralla tehtiin yhteistyötä, eikä niinkään selvitetty eri yhteistyömalleja, toteaa Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski.-Tuleva yhteistyönmuoto voi olla tämänhetkinen tilanne eli yhteisiä konsertteja kahdella organisaatiolla tai Kouvolan ja Kotkan mallin mukainen osakeyhtiö tai jotain siltä väliltä, Korkiakoski sanoo.-Orkestereita ei olla yhdistämässä, eikä osakeyhtiön muodostaminen Kymi Sinfoniettan tapaan ole Mikkelin näkökulmasta realistinen vaihtoehto, Isomöttönen sanoo.Vesalainen huomauttaa, ettei edes osakeyhtiö Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin kesken tarkoittaisi vielä täysimittaista sinfoniettaa.Saimaa Sinfoniettana soittavan orkesteriyhdistelmän mahdollisuudet matkailussa ovat sekä Isomöttösen että Vesalaisen mukaan selvitettävä nyt tarkkaan.-Orkesterit eivät ole kovin hyvin pärjänneet kilpailussa turistien ajasta, Isomöttönen sanoo.Nimi Saimaa sinfonetta on rekisteröity Lappeenrannan kaupunginorkesterille. Tavaramerkkiä pitäisi kummankin intendentin mielestä pystyä hyödyntämään paremmin koko Saimaan alueella.-Rahastahan se usein on kiinni, mutta tässä hankkeessa olisi tarkoitus selvittää, miten Saimaa Sinfonietta voisi Lappeenrannan ja Mikkelin lisäksi soittaa saman konsertin myös Savonlinnassa ja Imatralla.-Siellä on hyvät salit ja uutta yleisöpotentiaalia, Vesalainen sanoo.Orkesterit eivät ole kovin hyvin pärjänneet kilpailussa turistien ajasta.Nikke Isomöttönen22Lappeenrannan soittajien määrä.Päivi Virta-Salo
Henkilöstövaje – Eksote on muistuttanut yksiköitä pysymään budjetissa ja tinkimään sijaisissa. Makuuttaminen tekee paluuta, kun henkilöstö ei riitä.
LUUMÄKI – Selänala-ryhmä sai täysosuman sunnuntaina. Löytö on ainakin 500 vuoden takainen.
Loikkaukset toiseen seuraan halutaan estää tonnin sopimussakolla. Suomen Palloliiton piirijohtaja Veijo Vainikka ei ole törmännyt vastaavaan käytäntöön muualla.
Valtuustossa haikailtiin vielä sotahistoriakeskuksen perään. Kannas-keskuksen paluun puolesta äänesti 14 valtuutettua.
Lappeenranta | Kirjaston aineisto menee toisiin kirjastoihin ja myyntiin.
Kuolimo. Järvilohen suojeluhanke suosittaa neljän verkon enimmäismäärää sunnuntaikalastajille. Myös koukkuihin halutaan rajoituksia.
KORIPALLO. Koripalloliigan nuorimmasta päävalmentajasta tulikin yhtäkkiä kauimmin liigassa yhtäjaksoisesti valmennustyössä ollut konkari.
Taipalsaari. Pesälaskijoilla on varsinainen pätkätyö. Norpan pesän löytämisen lisäksi on tunnistettava sen käyttötarkoitus ja merkit.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |