Hoidon laatu kärsii Eksoten rahapulassa

Henkilöstövaje – Eksote on muistuttanut yksiköitä pysymään budjetissa ja tinkimään sijaisissa. Makuuttaminen tekee paluuta, kun henkilöstö ei riitä.

Anne Kotiharju

Eksoten henkilöstö alkaa väsyä jatkuvaan rahapulaan ja muutokseen. Nyt terästetty tiukka sijaislinja uhkaa katkaista kamelin selän.

-Pienemmällä porukalla mennään kuin aikaisemmin, se on fakta. Esimerkiksi Luumäeltä on tullut viestiä kriisitilanteistakin, kertoo TNJ/Superin pääluottamusmies Leni Kuukka Eksotesta.

Pahimmillaan ikäihmisten makuuttamien tekee paluuta, kun aika ei riitä kuntouttavaan otteeseen.

-On päätettävä, kuka pääsee suihkuun ja kuka ei. Eksoten strategiana on satsata kuntoutukseen, josta joutuu tinkimään henkilöstöpulan takia. Joutuu arpomaan, että ketä yleensä nostaa ylös sieltä sängystä, harmittelee Kuukka.

-Moni jää sänkyyn loikoilemaan, jos ei ole riittävästi henkilöstöä. Hoitajan ammattietiikka pistää vastaan, mutta näillä resursseilla mennään.

Kuukan mukaan joillakin osastoilla on potilaita ylipaikoilla, mutta henkilöstöä ei ole vastaavasti lisätty. Jos ei saa sijaista, tilanne kärjistyy lisää.

Terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula Eksotesta arvioi, että henkilöstötilanne on kohtuullinen.

-Tiukoilla ollaan, ei sitä ole kieltäminen. Sen allekirjoitan, että kuntouttava työote aika ajoin kärsii, ja sehän on ikävää.

Voiko sijaisen palkata, jos hoitajamäärä alittaa mitoituksen tai hoidon laatu uhkaa kärsiä?

-Kyllä. Mutta tietenkin eletään aina tilanteen mukaan. Eikä laatu ole pelkkää henkilöstömäärää. Eksotessa on vanhusten palveluissa 0,6 työntekijää yhtä hoitopaikkaa kohti, kun minimi olisi 0,5.

Karhula muistuttaa, että Luumäelläkin on nyt parempi henkilöstötilanne kuin ennen Eksotea.

Talousjohtaja Liisa Mänttärin mukaan Eksote on pysynyt alkuvuodesta käyttötalousbudjetissa. Yksiköitä on muistutettu budjetissa pysymisestä.

-Joka tapauksessa alijäämää tulee lisää 17 miljoonaa euroa.

Koko maata koskeva Sote-selvitys ja Eksoten omat organisaation kehittämis- ja tehostamistoimet tietävät jatkuvaa muutosta sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Henkilöstöjohtaja Keijo Siiskonen toteaa, että henkilöstö joutuu sietämään poikkeuksellista epävarmuutta sekä tekemään töitä usein tiukoiksi koetuilla resursseilla.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju