LAUTP sitouttaa junnuja seuraan sakon uhalla

Loikkaukset toiseen seuraan halutaan estää tonnin sopimussakolla. Suomen Palloliiton piirijohtaja Veijo Vainikka ei ole törmännyt vastaavaan käytäntöön muualla.

Lappeenranta

Kalle Sipiläinen

Lappeenrannan juniorijalkapallossa yritetään estää lahjakkaiden pelaajien loikkaamiset toiseen seuraan kovin keinoin.

Kaupungin itäisellä puolella toimivan LAUTP:n C14-junioreilleen tarjoamassa sopimuksessa pelaajat sitoutetaan seuraan kolmeksi vuodeksi vähintään tuhannen euron sopimussakolla. Tämä on pöyristyttänyt osaa pelaajien vanhemmista.

Sopimusta ei voi purkaa yksipuolisesti, vaan päätöksen tekevät aina osapuolet yhdessä.

Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piirijohtaja Veijo Vainikka ei ole törmännyt aiemmin vastaavanlaisiin sopimuksiin näin nuorten pelaajien kohdalla.

— Jos olisin itse vanhempi, niin tuskin laittaisin siihen nimeäni, sopimuksen nähnyt ja sanansa varovasti asetteleva Vainikka toteaa.

Vainikan mielestä on sinänsä oikein, että nuoremmillekin pelaajille tehdään pelisäännöt selkiyttävät sopimukset. Niissä pitää kuitenkin huomioida pelaajien ikä.

— Koska nämä pelaajat eivät ole vielä edes oikeustoimikelpoisia, 15-vuotiaita, niin purkupykälä on vähän kyseenalainen.

— Kukaan ei ole vielä lakituvassa vahvistanut, mikä tulkinta olisi, kun tulee tällainen uhkasakkotyyppinen juttu.

Vainikka ei käyttäisi mitään euromääriä sopimussakkotyyppisesti, vaan menisi enemmän yleisen sitouttamisen kautta.

— Yleensä nuorella ja vähän vanhemmallakin on niin, että kun pannaan nimi paperiin, niin se sitouttaa vähän enemmän kuin jos vain sovitaan jotain.

Sopimuksen kolmivuotisessa kestossa tämänikäisten pelaajien kohdalla piiripäällikkö ei näe ongelmaa.

— Jos sopimukset tehdään nuorille, vielä lukioiässä oleville pelaajille, niin sopimus voi olla pidempikin kuin yksivuotinen.

Vainikka suunnittelee ottavansa LAUTP:hen yhteyttä sopivana hetkenä ja kehottavansa miettimään vielä sopimuksen sisältöä.

Muuten piiri tai palloliitto eivät näillä näkymin ole ryhtymässä toimiin asian tiimoilta.

— Onko sopimus näin pelottelevana oikean tyyppinen? Muutenhan se on seuran ja pelaajan ja pelaajan vanhempien välinen asia.

Puheenjohtaja ei pidä sakkoa kohtuuttomana

LAUTP:n puheenjohtajan Jarmo Lahtisen mielestä 14-vuotiaille pelaajille asetettu tuhannen euron sopimussakko ei ole kohtuuton.

— Se vain estää, että kun me koulutamme pelaajat, niin hetken mielijohteesta ei hypätä naapuriseuraan (PEPO), hän perustelee.

— Satsaamme seuran puolesta näihin pelaajiin aika paljon enemmän rahaa kuin mitä he itse maksavat.

Tuhat euroa on hänen mukaansa noin saman verran, mitä tuon ikäisten poikien valmentaminen ja pelaaminen kaikkineen vuodessa maksaa, joten kolmen vuoden sopimuksessa se ei ole niin merkittävä summa kuin irrallisena asiana kokonaisuudesta tuntuu.

Lahtisen mukaan heillä on C14-junioreissa erittäin hyvä ikäluokka, mutta pelaajia ei ole liikaa.

Hän muistuttaa, että sopimuksessa on tietyt purkuehdot. Ja loppukädessä ratkaisu on vanhemmilla, allekirjoittavatko he sopimuksen vai eivät.

— Mietimme, mikä olisi kohtuullinen summa. Jos olisi laitettu 200 euroa, niin se olisi se ja sama monelle.

Sopimuksessa myös velvoitetaan maksamaan sopimuskaudella tulevat seura- ja joukkuemaksut. Mitään summaa ei ole kuitenkaan mainittu.

Osalle vanhemmista on jäänyt käsitys, että seuramaksut nousevat roimasti.

Lahtisen mukaan kyseessä on rahaliikenteen selkiyttäminen.

— Nyt pelaajat maksavat seuralle tietyn osuuden ja jokaiselle joukkueella on omat maksunsa, joilla joukkuetta pyöritetään.

— Jatkossa maksetaan yhteen paikkaan. Siihen maksuun sisältyy toimintoja, joista tällä hetkellä on maksettu erikseen.

— Toimintaa pyöritetään kuukausittain samalla summalla eteenpäin. Se helpottaa meidän laskutusta ja samalla vanhempien ymmärrystä siitä, mitä vuoden mittaan maksetaan.

Kirjoittaja:
Kalle Sipiläinen