Luumäeltä löytyi 1500-luvun asuinpaikka

LUUMÄKI – Selänala-ryhmä sai täysosuman sunnuntaina. Löytö on ainakin 500 vuoden takainen.

MATTI RIIHELÄ

Rautakauden asuinpaikkoja etsivän luumäkeläisen Selänala-ryhmän sunnuntainen operaatio oli melkoinen täysosuma.

Muutamilla ulkopuolisilla vahvistettu, parinkymmenen hengen ryhmä löysi Väliväylän pohjoisrannalta Huhtiniemen kylästä vähintään 500 vuotta vanhan asuinpaikan.

Metallinpaljastimin varustautuneet etsijät löysivät todennäköisesti 1500-luvulta peräisin olevan talonpaikan ja sen läheisyydestä muun muassa kaksi sinettisormusta sekä hopeakolikoita samalta ajanjaksolta.

Saaliiksi kertyi myös muuta löytötavaraa kertyi saaliiksi. Ne lähetetään tarkempiin tutkimuksiin analysoitaviksi.

Ryhmässä mukana ollut kotkalainen arkeologi, ryhmän epävirallisena valvojana toimiva Ilkka Pylkkö oli tyytyväinen etsintöjen antiin.

-Asuinpaikan iästä kolikot paljastavat sen, että se on ainakin 1500-luvulta, mutta se voi olla vanhempikin. Sen aika ei ulotu välttämättä rautakaudelle saakka, mutta ei se ole poissuljettuakaan. Hyvin lupaava paikka se on, selitti Pylkkö maanantaina.

Pylkön mukaan tuon ajanjakson ja sitä vanhemmat kylätontit tunnetaan koko Etelä-Karjalassa tosi puutteellisesti.

-Tämä oli hyvä avaus. Tarvitaan varmaan vielä lisää jatkoetsintöjä sekä koekuopituksia. Joitakin sunnuntaina löydettyjä metalliesineitä on tutkittava, voisivatko ne olla vanhempia kuin vanhimmat löydetyt kolikot. Niiden analyysissa kuluu aikaa.

Kirjoittaja:
Matti Riihelä