Categories
Artikkelit

Matkalla pesälle

Taipalsaari. Pesälaskijoilla on varsinainen pätkätyö. Norpan pesän löytämisen lisäksi on tunnistettava sen käyttötarkoitus ja merkit.

Etti Kantola

Peipposet hyppivät Sarviniemen rannassa. Lahden jää on harmaata, ja osa rantakivistä makaa sulassa.

Selälle pitäisi silti päästä, sillä meneillään on saimaannorpan pesälaskentojen jälkimmäinen viikko. Ratkaisu on sekä jäällä että vedessä kulkeva ilmatyynyalus. Kuskina on pesälaskennoista Puumalan eteläpuolella vastaava Ismo Marttinen.

Alus on ”välttämätön paha”, joka helpottaa laskentoja ja lisää turvallisuutta. Nautinnollisimmat työvälineet ovat sukset ja lihasvoima.

Kun kuulosuojaimet ovat päässä, Marttinen starttaa. Kulkupeli paitsi näyttää, myös tuntuu huvipuiston törmäilyautolta. Se ikään kuin leijuu ja kulkee kylkimyyryä.

Ilma väreilee jään yllä kuin tien päällä kesällä. Kasvoihin käyvä viima kuitenkin muistuttaa, että lämpöä on vasta pari astetta. Selällä jää muuttuu mustanpuhuvaksi.

Marttinen parkkeeraa Varissaarenselän rantakiviä hipoen. Hangessa on painauma, jonka pohjalla on avanto.

— Tämä on norpan kaivama. Näitä me etsimme.

Pesistä pitää erottaa ne, joihin on syntynyt kuutti. Merkkejä ovat poikaskarva, verijäljet ja emon istukka. Marttinen siirtelee lunta.

— Tämä on vain isokokoinen makuupesä.

Pesälaskenta on kiireinen urakka. Aikaa on vuosittain viikko tai pari, ja tutkittavaa eteläisellä Saimaalla 2 500 kilometriä.

Työ alkaa, kun kevät sulattaa norpan onkalot hangen alta näkyviin. Pian sen jälkeen jäät jo lakkaavat kantamasta. Toisella laskentaviikolla ollaan loppusuoralla eli tarkistetaan epävarmoja havaintoja.

Matka jatkuu, ja lokit päivystävät luodoillaan.

Yhtäkkiä edessä siintää musta kohouma. Marttinen antaa kiikarit, ja kohouma tarkentuu norpaksi. Siinä hylje makaa ja ottaa aurinkoa. Emme mene lähelle, jottemme häiritse karvankuivattelijaa.

Toki norppa kuulee aluksen. Se nostaa päätään laiskasti ja seuraa katseellaan liikettämme. Kun olemme taas etäällä, pää painuu jään pintaan ja unet todennäköisesti jatkuvat.

Norpan jälkeen kaikki möykyt alkavat näyttää hylkeiltä. Norpat ja kivet ovat häkellyttävän yhdennäköisiä. Marttinen naureskelee karvaisista kivistä. Hän erottaa nämä kaksi siitä, että tuntee Saimaan kivien sijainnin.

Liittokivenselän laidalla Marttinen ohjaa hiihtopartion löytämälle epävarmalle poikaspesälle.

— Koon puolesta voisi heti sanoa, että tämä on poikaspesä.

Marttinen vetelee ääriviivoja kauas hangen pintaan. Pesähän on valtava!

— Kuutti voi kaivaa omaa tunnelia ja laajentaa pesää, ja joskus emo innostuu näyttämään mallia. Suurimmat pesäkompleksit ovat 15-metrisiä.

Hyvä merkki on, että lumesta löytyy verta. Emo on siis synnyttänyt. Huonoa on, ettei kuutin karvaa löydy. Ei, vaikka Marttinen kaapii onkaloita ja haroo lunta.

Voi olla, että poikanen on kuollut. Se selviää jäiden lähdettyä. Silloin Marttinen jatkaa työtä pinnan alla ja sukeltaa etsimään mahdollista kuutin ruumista.

Tai sitten jonain päivänä mökkiläinen soittaa ilouutisen, täällä se köllöttelee meidän rannassa.

Kierrämme kalliorantoja jalkaisin.

— Mikäs tuo on? Marttinen kysyy.

No, sehän on täydellisen pyöreä avanto, joten sen täytyy olla kairan tekemä. Paitsi että kuka kairaisi kiinni rantakalliossa?

Marttisella on eri vastaus: norpan hengitysreikä. Aukko on tavallista isompi, koska norppa on noussut hartioita myöten katselemaan, sopisiko paikka pesän perustamiseen.

Päätelmien jälkeen pesille ei jäädä pällistelemään, vaan poistutaan ripeästi siltä varalta, että norpat ovat lähistöllä.

Puumalasta virtaava vesi on paikoin sulaa. Kun Marttinen ajaa kohti sulan reunaa, kädet etsivät kauhukahvoja. Turhaan, jään vaihtumista avovedeksi ei vauhdissa edes huomaa.

Kun ilmatyynyaluksen moottori sammuu Sarviniemessä, kuuluu muuttolintujen kesäinen lirkutus.

Kun pesä löytyy

Täytetään pesälaskentakaavake.

Sijainti merkitään karttaan ja koordinaatit kirjataan.

Arvioidaan muun muassa käyttötarkoitus, kunto ja tiedot avannosta.

Havainnoidaan, näkyykö jälkiä ihmisen tai eläimen käynnistä.

Tietojen perusteella Metsähallitus selvittää syntyvyyttä ja kannan kokoa.

Pesälaskijoita on eteläisellä Saimaalla 15 ja koko Saimaalla 120.

2 500

Pesälaskijoiden tutkimat rantakilometrit eteläisellä Saimaalla.

Kirjoittaja:
Etti Kantola