Categories
Artikkelit

Rakuuna Rock soi Linnoituksessa

Katariinantori vaihtuu urheilutaloksi toisena esiintymispaikkana.

Petteri Värtö

Lappeenranta. Rakuuna Rock -festivaalin pitopaikaksi on varmistumassa Lappeenrannan linnoitus. Kaupungin edustajat eivät ole löytäneet riittäviä perusteluja sille, etteikö kiistaa aiheuttanutta tapahtumaa voisi järjestää festivaalijärjestäjän alkuperäisen toiveen mukaisesti historiallisessa arvomiljöössä.

Sopimuksia tapahtumasta ei toistaiseksi ole allekirjoitettu. Tapahtumatyöryhmä esittelee asiaa kaupungin johdolle maanantaina. Käytännössä tapahtuman järjestämisen Linnoituksessa voi estää ainoastaan se, että festivaalijärjestäjä ja kaupunki eivät pääsisi yksimielisyyteen sopimuksen yksityiskohdista.

— Jos tapahtuman ympäristölupa on sellainen, ettei alkuillasta tarvitse lähteä alueelta pois, festivaalipäällikkö Jyrki Heinola kiteyttää ongelmakohdan.

Rakuuna Rock -tapahtuma julkistettiin helmikuussa. Suomen musiikkiyhtiö kertoi järjestävänsä rockfestivaalin Linnoituksessa. Nyt on palattu lähtöruutuun.

— Olemme kuukausia myöhässä meidän töistä, kun tätä on vatvottu turhan takia. Suunnitelmamme eivät ole muuttuneet alkumetreistä, Heinola tuskailee.

Heinolan mukaan järjestelyissä tulee kiire. Aluesopimus on tarkoitus allekirjoittaa ensi viikolla, sitä seuraa lupakierros pelastusviranomaisten kanssa.

— Tapahtuman bändijulkistuksia ei ole voitu tehdä suunnitellusti ja markkinoinnin myöhästyminen tuottaa meille selkeästi harmia, festivaalipäällikkö kertoo.

Linnoituksessa isoimmaksi esteeksi kaupungin edustajien kannalta oli meluhäiriö kesäteatteriesityksille. Häiriötä yritetään poistaa siten, että tapahtuma siirtyy urheilutalon tiloihin esitysten aikana. Alkuperäinen paikka museon ja radiotalon välissä säilyy, mutta Katariinantori ei enää ole festivaalialuetta.

Kaupungin tapahtumatyöryhmä ei ollut yksimielinen Linnoituksesta Rakuuna Rockin paikkana. Se ei kuitenkaan löytänyt Lappeenrannasta paikkaa, joka tarjoaisi festivaalijärjestäjän toivoman tilan ja tunnelman. Kaikki olivat yksimielisiä kuitenkin siitä, että uusi musiikkitapahtuma on tervetullut kaupunkiin.

Kaupungin tavoitteena on onnistunut tapahtuma. Linnoituksesta rockfestarin paikkana halutaan nyt kokemuksia, joiden jälkeen tehdään uusia johtopäätöksiä.

Kulttuurisivulla kerrotaan kauppatorille tulevasta Lappeenrannan Yöt -kaupunkifestivaalista ja sen nimekkäästä esiintyjäkaartista.

Rakuuna Rock

Suomen musiikkiyhtiön järjestämä uusi musiikkitapahtuma Lappeenrannassa.

Ajankohta 19.—20. heinäkuuta.

Julkistettuja esiintyjiä toistaiseksi Kotiteollisuus, Mokoma, Stam1na ja Timo Rautiainen & Neljäs sektori.

Tapahtuman lipunmyynnin piti alkaa 1. maaliskuuta.

Lisätietoja nettiosoitteessa www.rakuunarock.fi.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö