Vuoksi kutsuu kevätlenkille

YLEISURHEILU – Sunnuntaina kilpailijat ja kuntoilijat pääsevät testaamaan itsensä Imatralla perinteikkäällä Vuoksen lenkillä.

ANSSI SILVENNOINEN

Matti Sutela on porhaltanut lennokkaalla askeleellaan Vuoksen lenkin parhaimmillaan 28 minuutin pintaan. Tulevana sunnuntaina hän ei kuitenkaan legendaariselle 7,4 kilometrin taipaleelle pyrähdä.

-Järjestäjän tehtävät pitävät kiireisinä.

-Eikä kuntokaan ole sellainen, että viivalle kannattaisi lähteä, entinen keskimatkojen kilpajuoksija vähättelee.

Vuoksen lenkki on toiminut eteläkarjalaisten kilpaurheilijoiden ja kuntoliikkujien keväisenä testinä jo vuosikymmeniä.

-Matka on aina täysin sama. Siellä on hyvä tsekata oma kuntonsa talven jälkeen.

Reittiennätys on 21.50, mutta jo 23 minuutin pintaan osuva aika olisi tänä päivänä hyvää kansallista tasoa.

-Sääolosuhteet voivat muuttaa tilannetta. Jos pitkällä Vuoksen takasuoralla tuulee vastaan, se vaikuttaa jopa minuutteja aikaan.

Suomalaiset aikuiset ovat innoissaan juoksemisesta. Sutelan mukaan harrastuksen piristyminen näkyy Etelä-Karjalassakin. Se on varsinkin keski-ikäisten ja sitä vanhempien ansiota.

-Juokseminen on tervanjuontia yläkouluiässä. 30 ja 40 ikävuoden välillä juoksu alkaa kiinnostaa ihmisiä taas enemmän. Sen jälkeen se ei ole hullumpi laji ollenkaan.

-Tänä päivänä monet haluavat haastaa itsensä ja laittaa itsensä likoon. Yksi keino siihen on juoksu, kuten muutkin perinteiset lajit hiihdosta soutuun. Jukolan viestin ja Sulkavan soudun kaltaiset massatapahtumat vetävät porukkaa.

Jalkakäytävät ovat hiljalleen vapautuneet lumesta ja jäästä. Kuntoilijat kaivavat parhaillaan lenkkitossujaan vintiltä ja kaapeista.

-Suosittelen kiiruhtamaan hitaasti. Ensin kannattaa antaa kehon tottua uudelleen juoksemiseen, jotta nivelet kestävät.

-Kannattaa myös huolehtia, että juoksukengät ovat laadukkaat ja tukevat jalkaa hyvin.

Vuoksen lenkin jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan Imatran urheilutalolla sunnuntaina kello 13.30 asti. Lähtö on kello 14.

Yleisurheilukilpailuja Etelä-Karjalassa 2013

Maantiejuoksun nuorten piirinmestaruuskisat ja Vuoksen lenkki Imatralla 14.4.

Maastojuoksun piirinmestaruuskisat Simpeleellä 5.5.

42. nuorten kortteliviesti Imatralla 11.5.

Marskin kisat Lappeenrannassa 22.5.

Inkeri-kisat Imatralla 11.7.

19-vuotiaiden SM-kisat Lappeenrannassa 10.-11.8.

Valtakunnallisen Seuracupin finaali Imatralla 31.8.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen