Huippu-urheilijat Etelä-Karjalan vientituotteena

YKSILÖLAJIT. Eteläkarjalaisia suurten yksilölajien huippu-urheilijoita asuu enemmän maakunnan ulkopuolella kuin sen sisällä. Elina Torro nauttii Jyväskylän olosuhteista.

Anssi Silvennoinen

Elina Torro piipahti viime keskiviikkona vanhassa kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Leipälajeissaan jo 19-kertainen naisten SM-mitalisti avasi kolmiloikan ulkoratakautensa paremmalla tuloksella kuin koskaan aiemmin urallaan.

Vaikka Kimpisen mondo siivittikin loikkia nyt 13,31 metriin, Torron tossuille tutummat alustat ovat löytyneet Jyväskylästä jo neljän vuoden ajan.

Muutto oli Lappeenrannan Urheilu-Miesten edustajalle helppo ratkaisu. Silloinen poikaystävä ja nykyinen aviomies, jyväskyläläinen Osku Torro, on Suomen ykkönen korkeushypyssä.

-Korkeushyppyä ei pysty Lappeenrannassa talvella treenaamaan. Meidän ei tarvinnut kauan miettiä, kumpaan kaupunkiin asetutaan, Elina Torro kertoo.

Paikkakunnan vaihto oli iso muutos tuolloin 22-vuotiaan naisen elämässä.

-Koko ikäni olin sitä ennen Lappeenrannassa asunut. Edessä olivat ihan uudet kuviot ja ympyrät kaikin puolin.

-Jyväskylä on kuitenkin tosi mukava kaupunki. Kotiuduin tosi nopeasti.

Lappeenrannassa Torro ehti opiskella fysioterapeutin tutkinnon, jolle hän sai Jyväskylässä jatkoa kuntoutuksen ohjaajan opinnoilla.

-Nyt opiskelen Jyväskylän yliopistossa terveystieteitä ja psykologiaa.

Puutteelliset harjoitusmahdollisuudet ovat vauhdittaneet monien urheilijoiden lähtöä Etelä-Karjalasta. Torron treenit vaihtuivat urheilutalon kellarin juoksusuoralta suureen Hipposhalliin.

Torron mukaan Jyväskylän olosuhteet ovat yleisurheilijan kannalta kuin toiselta planeetalta Lappeenrantaan verrattuna.

-Valitettavasti. On tosi harmillista myöntää, mutta ei Lappeenrannasta voi puhua samana päivänäkään Jyväskylän kanssa, kun vertaillaan kummassa pystyy harjoittelemaan paremmin ja täysipainoisemmin.

-Hipposhallin kiertävällä radalla pystyy ottamaan pitkiä juoksuvetoja, kehittämään nopeutta ja sitä kautta kehittymään omassa lajissaan. Se on äärimmäisen tärkeää.

Jyväskylän keskustan uimahallin kylmä- ja lämpöaltaat ovat myös tulleet tutuiksi.

-Jyväskylässä pystyy aika hyvin hoitamaan koko paketin treenaamisesta palautumiseen.

Sponsoreiden hankintaa muutto toiselle paikkakunnalle ei Torron kohdalla ole ainakaan helpottanut.

-En ole jyväskyläläinen, ja minusta tuntuu, etten ole ihan täysin lappeenrantalainenkaan. On hankalaa löytää ketään, kuka lähtisi minua tukemaan.

-Siksi minun pitää tehdä itse töitä sen eteen, että saan voita leivän päälle.

Torro tekee valmennus- ja liikunnanohjaustöitä Jyväskylän kaupungille.

-Minulla on ollut tosi hyvä tilanne sikäli, että seura on ollut niin vahvasti takanani. Ilman LUM:n tukea tälläkään tasolla urheileminen ei olisi mahdollista. Se pitää kyllä sanoa rehellisesti ääneen.

Etelä-Karjassa yhä asuvia

Ampumahiihto: Mika Kaljunen Joutseno

Golf: Antti Ahokas Lappeenranta, Miro Veijalainen Lappeenranta, Sohvi Härkönen Joutseno

Moottoripyöräily: Niki Tuuli Imatra

Paini: Riku Liikkanen Taipalsaari

Uinti: Lotta Nevalainen Imatra (muuttaa pian Yhdysvaltoihin), Vilma Ruotsalainen Lappeenranta

Yleisurheilu: Matti Mononen Imatra

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen