Luumäki menetti ison rahasumman

LUUMÄKI. Kirjastolle luvattu 600 000 euron valtionapu jäi kunnalta saamatta. Hankkeen aikaistamisesta unohdettiin ilmoittaa valtiolle.

MATTI RIIHELÄ

LUUMÄEN kunta on kärsinyt kirjastohankkeessaan kirvelevän tappion. Kunnalta jää saamatta noin 600 000 euron suuruinen valtionosuus unohduksen vuoksi.

Kesäkuussa avattavalle uudelle kirjastolle oli kunnan talousarvioissa budjetoitu kahden vuoden ajalle yhteensä noin miljoonaa euroa. Niillä rahoilla on peruskorjattu tilat Taavetin keskustaan vanhaan virastotaloon. Työt alkoivat viime kesänä ja ovat nyt loppusuoralla.

Vanha kirjasto paloaseman yläkerrassa suljettiin viime viikon lopussa, ja muutto uusiin tiloihin on jo alkanut.

UUDEN KIRJASTON rakentamiselle oli luvassa valtionosuus. Kunta kuitenkin päätti aikaistaa hanketta. Aikaistamisesta vain jäi tekemättä ilmoitus valtiolle.

Luumäen kokoiselle kunnalle valtionavun menetys on melkoinen takaisku. Vastaavan summan haaliminen takaisin kunnalle vaatisi tuloveroprosentin korottamista vuoden ajaksi yhdellä prosenttiyksiköllä.

Kunnan jokaista asukasta kohden menetys on noin 120 euron suuruinen.

ERI LÄHTEISTÄ saatujen tietojen mukaan kunta sai valtiolta viime syksynä kyselyn, toteuttaako kunta kirjastohankkeensa. Valtionapuun oli siinä vaiheessa myönteinen päätös.

Kun kysely valtiolta tuli, kunnasta jouduttiin vastaamaan, että hanke oli jo käynnissä. Siinä yhteydessä saatiin tieto, että aikaistamiseen olisi pitänyt pyytää lupa. Laki asiassa on yksiselitteinen, eikä valtionapua voitu sen vuoksi maksaa.

TAMMIKUUSSA valittu Luumäen kunnan uusi tarkastuslautakunta on saanut asiasta informaatiota, mutta vanha tarkastuslautakunta joutuu käsittelemään asian omassa tarkastuskertomuksessaan. Tilintarkastajakin tulee varmasti asiaan puuttumaan.

Nykyisen tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heikki Lohi (kesk.) myöntää kuulleensa myttyyn menneestä valtionapu-asiasta.

Hän pitää todella surkeana, jos valtion avustus jää kunnalta saamatta. Hän ei kuitenkaan halua sanoa tässä vaiheessa enempää, koska toteaa, ettei tiedä vielä kaikkia yksityiskohtia.

LUUMÄEN kunnanjohtaja Anne Ukkonen on syytön tapahtuneeseen. Hän astui virkaansa vasta viime vuoden alussa sen jälkeen, kun kirjastohankkeen aloittamisesta oli jo tehty päätös.

Etelä-Saimaa ei torstaina tavoittanut Anne Ukkosta kommentoimaan asiaa.

Todella surkea asia, jos valtion avustus jää saamatta.

Kirjoittaja:
Matti Riihelä