Matti Viialainen vaihtaa Savosta Etelä-Karjalaan

Maakunta. Tuleva maakuntajohtaja luottaa Saimaaseen ja Venäjään. Viialainen on verkottunut pitkän linjan vaikuttaja. Valinta vahvistuu juhannuksena.

TIMO LAITAKARI

Matti Viialainen nousee Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi. Maakuntahallitus linjasi maanantaina, että Viialainen, 60, on sen ykkösehdokas tehtävään. Hallitus asettui Viialainen taakse yksimielisesti. Nyt Viialainen työskentelee Etelä-Savon maakuntajohtajana.

Viialaisen valinta ei ole mikään yllätys, sillä erilaisissa taustaspekulaatioissa hänen nimensä on ollut esillä jo pitkään.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) pitää Viialaista parhaana mahdollisena ehdokkaana.

– Viialaisen kokemus ja ammattitaito osoittautuivat hallituksen mielestä muita paremmiksi.

– Hän on pitkän linjan ammattilainen, jonka sekä kotimainen että kansainvälinen osaaminen on huippuluokkaa.

Viralliset hakupaperit tehtävään jätti 11 hakijaa. Viialaisen nimi ei ollut listalla. Silti hänkin antoi jo etukäteen suostumuksensa tehtävään: ehtona oli, ettei nimeä julkaista, jos valinta ei osu kohdalle.

Kopra kertoo Viialaisen saaneen hyviä tuloksia Etelä-Savon maakuntajohtajana. Hän ei kuitenkaan halua tarkemmin eritellä, mitä ne ovat.

Yhtenä Viialaisen vahvuutena pidetään poikkeuksellisen laajoja verkostoja. Hän on ollut politiikassa mukana taustavaikuttajana jo 1970-luvulta.

Viialaisen visiossa Etelä-Karjala on kukoistava rajamaakunta Saimaan rannalla.

– Raja ja Saimaa ovat ne erinomaiset vahvuudet, jotka tulevat kääntämään Etelä-Karjalan väestöltään voittoisaksi maakunnaksi. Tietysti siellä on myös teollisuutta ja osaamista, kuten yliopisto, Viialainen sanoo.

Etelä-Savossa Viialainen on saanut lunta tupaan muun muassa maakunnan sote-väännöissä. Silti hän korostaa, että Etelä-Karjalaan siirtymisessä on enemmän kyse vetävistä kuin työntävistä voimista.

– Jos yksimielinen maakuntahallitus kysyy naapurimaakunnasta, niin ei sitä voi ylenkatsoa.

Viialainen valittiin Etelä-Savoon kuusi vuotta sitten. Kautensa keskeisimmiksi saavutuksiksi hän nostaa Saimaan merkityksen oivaltamisen ja sen, että Venäjä-yhteydet on nostettu painopisteeksi.

– Me olemme päässeet eteenpäin maakunnan ilmeen kirkastamisessa ja edunvalvonnassakin ollaan paikoitellen onnistuttu.

Viialainen korostaa, että Etelä-Savolla ja Etelä-Karjalalla on paljon yhteisiä vahvuuksia. Viime aikoina myös yhteistyö on lisääntynyt esimerkiksi yhteisen vaalipiirin ja Venäjä-ohjelmien myötä.

Maakuntajohtajan valintaprosessi etenee niin, että Viialainen kutsutaan maakuntahallituksen työvaliokunnan kuultavaksi huomenna keskiviikkona. Lopullisesti asia on tarkoitus päättää heti juhannuksen jälkeen maakuntavaltuustossa.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari