Poliisilaitoksen ongelmista ei esitutkintaa

Lappeenranta. Syyttäjän mielestä pitkään jatkuneen ongelman kuntoon saattamisessa ei ole syytä epäillä rikosta.

HEIKKI SOPANEN

Lappeenrannan poliisilaitoksen pitkään jatkuneet sisäilmaongelmat eivät johda esitutkintaan.

Tampereen kihlakunnansyyttäjän Mauri Roihuvuon mielestä asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, ja Roihuvuo päätti, että esitutkintaa ei tarvita.

Lappeenrannan seudun poliisiyhdistyksen joulukuussa 2011 tekemä tutkintapyyntö oli syyttäjälaitoksen pohdinnassa yli puolitoista vuotta. Roihuvuo teki päätöksensä esitutkinnan tarpeettomuudesta viime keskiviikkona.

Sisäilmaongelmat poliisilaitoksella Lappeenrannan Villimiehenkadulla alkoivat 2000-luvun alussa. Monet työntekijät saivat vuosien varrella pahoja, pitkiin sairaslomiin johtaneita oireita. Sisäilmaongelmaa ei rakennuksessa kuitenkaan saatu hoidettua. Kevättalvella 2012 Lappeenrannan poliisilaitos siirtyi Villimiehenkadun sisäilmaongelmien alta väistötiloihin Mustolaan, entisen kanavakonttorin tiloihin.

Poliisiyhdistyksen tutkintapyynnössä pyydettiin selvittämään, onko laajan ja pitkään kestäneen ongelman hoidossa viivytelty, ja onko asiassa tapahtunut laiminlyöntejä työntekijöiden terveyden kustannuksella.

Tutkintapyyntö laiminlyönnistä koski niitä toimivaltaisia viranomaisia, jotka ovat olleet tietoisia ongelmasta.

Roihuvuon mielestä asiakirjojen perusteella ei ole ilmennyt mitään seikkaa, jonka perusteella olisi syytä epäillä kenenkään menetelleen virkavelvollisuuksien vastaisesti tai laiminlyöneen niitä, saati syyllistyneen muuhunkaan rikokseen.

Syyttäjän mukaan ongelmien syiden löytämiseksi ja poistamiseksi on käyty kartoittamaan ja etsimään ratkaisuja. Poliisilaitoksella on tehty suuria rakennusteknisiä korjauksia ja samalla etsitty väistötiloja, joihin henkilökunta voidaan sijoittaa pahimpia oireita aiheuttavista tiloista.

Vanhempi rikoskonstaapeli Kalle Saarela on tutkintapyynnön tehneen poliisiyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja. Hän on itsekin joutunut sairaslomalle sisäilmaongelman aiheuttamien oireiden vuoksi.

Saarela sanoo, että päätös esitutkinnan tarpeettomuudesta on yhden syyttäjän laintulkintaa.

-Joku muu syyttäjä olisi voinut tulkita toisin ja päätyä toiseen lopputulokseen. Teimme aikanaan kantelun, koska mielestämme spektaakkeli ei mennyt lain kirjaimen mukaan, ja pitkäänhän päätöstä jouduttiin odottamaan.

Saarelan mukaan yhdistyksen hallitus miettii nyt, lähdetäänkö päätöksestä kantelemaan.

-Itse asia on edennyt aikalailla siitä, kun teimme kantelun.

Poliisitilojen taustaa

Lappeenrannan poliisi muutti Villimiehenkadun uuteen virastotaloon 1980.

Sisäilmaongelmat alkoivat 2000-luvun alussa.

Kevättalvella 2012 suuri osa poliiseista siirtyi Mustolaan, entisen kanavakonttorin tiloihin.

Kanavakonttorista poliisi siirtyy syksyllä parakkeihin, kun kanavakonttorissa alkaa remontti sisäilmaongelman vuoksi.

Villimiehenkadun poliisilaitoksen peruskorjaus on vielä täysin auki.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen