$652.

$a kauppiaat

Kaavariita. Taipalsaaren kirkonkylän koulun laajennus saattaa jumittua kaavasähläyksen tuomiin valituksiin. Kunta antoi rakennusluvan, vaikka kaava on kesken.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju
Taipalsaari. Ei korkeaa liikuntahallia tähän pellolle matalan asutuksen keskelle. Taipalsaaren kirkonkylän asukas Miia Pirttilä viittilöi koulun taakse. Liikuntahalli pitäisi sijoittaa sinne lämpökeskuksen viereen.
Pirttilän mielestä kunta on ajanut liikuntahallin väkisin ja mutkia oikoen huonoon paikkaan Muukkolantien varteen.
Pirttilä on yksi 114:stä kunnalle luovutetun addressin allekirjoittajista. Allekirjoittaneet vaativat, että pitkään odotettu koulun laajennus, esikoulu, päiväkoti ja liikuntahalli rakennetaan samanaikaisesti ja sitten, kun alueen kaavoitus on valmis. Hallin paikka olisi koulun takana.

Koulun laajennusta on suunniteltu kolmisen vuotta, mutta kunta havahtui rakentamisen vaatimaan kaavamuutokseen vasta keväällä.
-Kaavamuutos olisi pitänyt käynnistää viimeistään vuosi sitten syksyllä. Virhe kävi siinä, että suunniteltu kokonaisuus kasvoi, eikä huomattu, ettei kaavassa ole lisäneliöille rakennusoikeutta, selvittää kunnanjohtaja Jari Willman.
Willman oli melkein koko prosessin ajan virkavapaalla.
Kiire on kova. Kunta uhkaa menettää liikuntahallille myönnetyn 700?000 euron valtionavustuksen, jos rakentaminen ei ala tänä vuonna.
Tarkoitus oli päästä urakkatarjousvaiheeseen jo viime keväänä. Kun kaavaongelma huomattiin, kunta päättikin kesäkuun alussa vaiheistaa rakentamisen. Ensin rakennettaisiin vain koululaajennus ja liikuntahalli. Niihin voimassaolevan kaavan rakennusoikeus melkein riittäisi.
Esiopetuksen ja päiväkodin tiloihin palattaisiin, kun uusi kaava on valmis.

Kunta myönsi äsken rakennusluvan laajennukselle ja hallille. Urakkalaskenta on käynnissä, ja rakentaminen saattaa alkaa lokakuun alussa.
Luvasta on valitusaikaa vielä jäljellä. Rakennuslupaa vastustaneet kertovat miettivänsä ilman muuta valittamista.
Kunnan teknisen johtajan Erkki Kallosen mukaan valitukset tyssäisivät koko hankkeen vuosiksi. Oikeus voisi määrätä rakennuskiellon valituksen käsittelyn ajaksi.
Kunta joutui rakennusluvassa venyttämään kaavatulkintaa jonkin verran. Nykyinen kaava sallii korkeintaan kaksikerroksiset koulurakennukset. Kallosen mukaan kymmenen metriä korkean liikuntahallin paikalle piti tulla pysäköintialue.
Kallonen kertoo, että kokonaisuuden kustannusarvio on noussut seitsemään ja puoleen miljoonaan euroon, ilman esikoulua ja päiväkotia 5,5:een. Liikuntahalli vienee reilusti yli kolme miljoonaa. Halliin mahtuu täysimittainen salibandykenttä sekä liikunta- ja kuntosali.
Koulussa ei ole nyt liikuntatiloja. Ahdas koulu on mitoitettu sadalle, mutta oppilaita on 124, lähivuosina vielä enemmän.
Anne Kotiharju