Eevi Kinnunen
Lappeenrannassa on niukasti myyntivaunuille sopivia paikkoja.
Tontti-insinööri Esko Kivistö kiinteistö- ja mittaustoimesta sanoo, että kaupungille on tullut muutamia kyselyjä grillivaunujen pitoon soveltuvista tonteista. Paikkoja ei kuitenkaan ole löytynyt. Keskusta on tiukasti kaavoitettu tai rakennettu, ja sitä syrjäisemmät alueet eivät sovi myyntityöhön.
-Keskikaupungilla ei ole paikkoja, ja laitakaupungilla ei ole asiakkaita.
Kivistön mukaan myyntivaunuja ei ole otettu kaavoituksessa huomioon, vaan useimpien tonttien käyttötavat on määritelty muihin tarkoituksiin.
Elintarvikevaunupaikkoja on kaupungin toreilla, mutta Satamatorille myyntivaunuja tai -autoja ei saa viedä. Torivalvoja Seppo Puumalaisen mukaan Satamatori on määritelty tapahtumatoriksi. Kookkaat myyntivaunut voisivat häiritä vapaa-ajan viettoa.
-Ne peittäisivät näkyvyyden Saimaalle, kun ihmiset istuvat torilla kahvilla.
Uuden vaunupaikan voisi periaatteessa saada esimerkiksi uimarannalta. Liikuntasihteeri Petri Ruotsalainen Lappeenrannan liikuntatoimesta sanoo, että kyselijöitä ei ole ollut, joten valmis toimintatapa puuttuu. Hän kuitenkin uskoo, että vaunumyynti rannoilla olisi mahdollista, jos tuotteet olisivat asianmukaisia, eikä rannalla olisi ennestään kahvilaa tai kioskia.
Esko Kivistön mukaan parhaat myyntipaikat sijainnevat kaupungin maiden sijaan yksityisten tonteilla.
Esimerkiksi tavaratalojen pihat sopivat jonkinlaisten elintarvikevaunujen paikoiksi. Vaunupaikkaa pohtivan kannattaa ottaa yhteyttä kiinteistö- ja mittaustoimeen.
-Me löydämme omistajatiedot, ja osaamme ohjata eteenpäin.
Ympäristötoimen vaatimuksia
Liikkuvasta elintarvikehuoneistosta pitää ilmoittaa elintarvikevalvontaviranomaiselle vähintään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista.
Elintarvikevaunua ei saa viedä ympäristöön, jossa elintarvikkeiden hygienia on uhattuna.
Toiminnan laatu vaikuttaa siihen, mitä vaunulta vaaditaan. Tapauskohtaisesti täytyy huolehtia esimerkiksi sähkön ja veden saannista sekä jätevesien ja jätteiden kierrätyksestä.
Lähde: Lappeenrannan seudun ympäristötoimi