Kilpailu näkyy betonin hinnoissa

LAPPEENRANTA. Oululainen perheyritys Ruskon Betoni on laajentunut viime vuosina rajusti. Lappeenrannassa kilpaillaan hinnoilla ja joustavuudella.

ANTTI HIRSAHO

Juhannuksena Lappeenrannan Veistossa startannut Ruskon Betonin betoniasema palautti kilpailun paikallisille betonimarkkinoille.

-Rudus ehti olla alueen ainoa betonin toimittaja noin vuoden ajan, kertoo Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Tero Keinänen Ruskolta.

Keinänen muistuttaa, ettei kilpailu yleensä ainakaan nosta hintoja. Ruskon listahinnat ovat tällä hetkellä hieman kilpailijaa edullisemmat.

Betonimarkkinoilla ei kuitenkaan pärjää pelkillä hinnoilla. Rusko on panostanut myös joustavuuteen asiakkaan hyväksi.

-Meiltä saa sekä puolikkaan kuutiometrin että satojen kuutioiden erät. Tarvittaessa betoni toimitetaan vaikka keskellä yötä, Keinänen kehaisee.

Hän muotoilee asian sanomalla, että aika on kalliimpaa kuin koskaan. Siksi työmaiden aika-taulutuksen tulee onnistua nappiin.

Ruskon Betoni on viime vuosina laajentunut voimakkaasti. Viime vuosien merkittävin investointi on ollut putkia valmistava tehdas Hollolaan. Tehtaan hinta oli useampia kymmeniä miljoonia.

Uusia toimipaikkoja perustanut projekti-insinööri Sami Sainio kertoo, että nyt riittää hetkeksi.

-Viimeisin uusi kohde on Kuusamon betoniasema. Sen jälkeen investoinnit laitetaan todennäköisesti jäihin.

Sainio kertoo, että suhdanteet määräävät investoinnit. Jos asiakkailla ei ole töitä, ei betonillekaan ole kysyntää, hän kärjistää.

-Lappeenrannassa on tällä hetkellä tilauksia sisällä hyvin. Kysyntää riittää ensi vuoden puolelle asti, kertoo Keinänen.

Kilpailu on näkynyt rakentajille hintatasossa. Sami Liiri Lappeenrannan Laaturakennus Oy:stä arvioi, että Ruskon hintataso on parikymmentä prosenttia edullisempi.

-Pelkän betonin hinta ei ole koko totuus. Myös kuljetukset ja pumppaukset ovat merkittävä tekijä kokonaishinnoissa.

Myös Rakennusliike Pöllänen on havainnut keskinäisen kilpailun. Toimitusjohtaja Hannu Pölläsen mukaan leiriä ei kuitenkaan ole vaihdettu.

-Olemme olleet tyytyväisiä Ruduksen palveluun. Uskoisin, että pienempien lujuusvaatimusten projekteja rakentavien on helpompi aloittaa asiointi uudella betoniasemalla.

Ruduksen Itä-Suomen aluejohtaja Kauko Pokela ei kilpailusta hätkähdä. Hän muistuttaa, että Lappeenrannan betonimarkkinoilla on aiemminkin ollut kaksi toimijaa ja toivottaa Ruskon tervetulleeksi.

-Sitä sopii ihmetellä, miten houkutteleva ala tämä on. Laskeville rakennusmarkkinoille rakennetaan betoniasemia. Luulisi, että rahoille olisi muutakin käyttöä, Pokela velmuilee.

Pokela uskoo pitkän kokemuksen ja laajan verkoston olevan Ruduksen vahvin kilpailuvaltti. Koneita ja työvoimaa on helppo siirtää yli 60 betoniaseman verkostossa kulloisenkin tarpeen mukaan.

Ruskon Betoni Oy

Perustettu Oulussa 1983, toimii edelleen perheyrityksenä.

Yritys toimii nykyisin 21 paikkakunnalla. Betoniasemia on tällä hetkellä 27.

Konserniin kuuluvat lisäksi tytäryhtiöt Napapiirin Betoni ja JA-KO Betoni.

Kirjoittaja:
Antti Hirsaho